Reilu kaksi vuotta sitten Qt esitteli tuen mikro-ohjaimilla pyörivälle grafiikalle. Qt for MCUs -alustaa on paranneltu tasaisin väliajoin. Uusi 2.3-versio pyrkii ratkomaan muistin käyttöön pienillä ohjaimilla liittyviä haasteita.
Mekaanisen kiintolevyn toimintaa voidaan nopeuttaa kasvattamalla levyn pyörimisnopeutta, mutta tällä on taipumus johtaa kirjoitus- ja lukuvirheisiin. Seagaten uusin levy pitää sisällään kaksi levyä lukupäätä, jolloin päästään jo SATA-väyläisen flash-tallennuksen nopeuteen.
Kiinalainen BOE (Beijing Oriental Electronics) on esitellyt näytön, joka virkistyy 600 kertaa sekunnissa. Lukema on uusi maailmanennätys. Toisaalta voidaan kysyä, onko näytössä mitään järkeä, jos ihmissilmä ei pysty prosessoimaan visuaalista dataa yli 60 ruudun sekuntinopeudella.
Google on kertonut, mitä uusia ominaisuuksia Androidiin tuodaan joulukuun päivityksessä. Yksi uusista ominaisuuksia on mahdollisuus jakaa auton digitaalisia avaimia. Jako tosin onnistuu toistaiseksi vain Pixel- ja iPhone-käyttäjille.
Kyberturvayhtiö Nixun julkaiseman tutkimuksen mukaan 39 prosenttia pohjoiseurooppalaisista organisaatioista on kyberturvallisuudessaan heikolla tai välttävällä tasolla. Tutkimus paljastaa myös, että toimitusketjujen turvallisuudesta on tulossa seuraava suuri huolenaihe, ja että riskienhallintaan keskitytään yllättävän vähän.
Tallinnassa järjestettiin eilen sopimusvalmistuksen tilaa ruotiva seminaari paikallisen elektroniikkajärjestön EEIA:n ja IPC:n toimesta. Kaksisataa rekisteröitynyttä vierasta kuuli esimerkiksi, että paljon puhuttu pula komponenteista on pääosin itse aiheutettu ongelma.
Saksassa on virallisesti hyväksytty asiakaskäyttöön maailman ensimmäinen automatisoitu pysäköintipalvelu. Boschin ja Mercedes-Benzin yhdessä kehittämä järjestelmä hakee ajoneuvon, pysäköi sen ja palauttaa täysin itsenäisesti, ilman kuljettajaa.
Australialainen NBN on ensimmäinen operaattori eteläisellä pallonpuoliskolla, joka ottaa käyttöön Nokian MF-14-alustan maanlaajuisessa kuiturunkoverkossaan. Lightspan MF-14 on markkinoiden ensimmäinen kuudennen sukupolven optisten verkkojen linjapääte.
Uusien PC-prosessorien teho on huima, mutta samalla ne tuottavat yhä enemmän lämpöä. Tämä tarkoittaa joko äänekkäiden tuulettimien käyttöä tai ultrakannettavissa tehon rajoittamista. Entä jos tarjolla olisi hiljainen ja tehokas tapa jäähdyttää prosessoria?
Siinä missä pienten kannettavien laitteiden langallinen lataus kiihdyttää jo yli 200 watin tehoissa, kasvaa teho myös langattomassa Qi-latauksessa. STMicroelectronics on julkistanut langattoman tehovastaanottimen, jonka teholuokitus on 100 wattia. Kyse on korkeimmasta Qi-standardin mukaisesta lataustehosta.
Xiaomin uusi Redmi Note 12 Explorer on saanut mainetta markkinoiden tähän asti nopeimmalla lataustekniikallaan. 210 watin latausteho on uusi ennätyslukema Android-luureissa. Tällä teholla puhelimen 4300 milliampeeritunnin akku täyttyy nollasta sataan prosenttiin vain yhdeksässä minuutissa.
Eilen uutisoimme, että VTT:llä on kehitetty 0,2-0,3 millimetrin paksuisista elementeistä koostuva sisätilojen lämmitysjärjestelmä, jota voidaan säätää ja ohjata yhtä helposti ja joustavasti kuin valaistusta. Spinoff-yritys The Warming Surfaces Companyn tekniikassa yhdistyy moni uusi innovaatio.
Tarkkaa tietoa asennosta tarvitaan vaikkapa robottikädessä. Asento määritetään tyypillisesti joko optisella tai magneettista mittaamista hyödyntävällä anturilla. Tulevaisuudessa anturi voi yhä useammin olla induktioon perustuva, kertoo onsemi.
Kvanttikoneiden nopea kehitys luo sekä uudenlaisia mahdollisuuksia että uhkia nyky-yhteiskunnallemme. Riittävän tehokkaat kvanttikoneet kykenevät tulevaisuudessa murtamaan nykyiset julkisen avaimen (asymmetriset) kryptojärjestelmät. Espoolainen Xiphera on nyt julkistanut ensimmäisen kvanttiturvallisen tuotteensa, joka voidaan IP-lohkona integroida FPGA- ja ASIC-piireille.
Yli 20-vuotisen uran Nokialla tuotekehityksessä ja standardointityössä tehnyt Erkki Koivusalo on kirjoittanut kirjan tietoliikenteestä. Converged Communications - Evolution from Telephony to 5G Mobile Internet on erittäin laaja, seikkaperäinen ja helppolukuisesti kirjoitettu teos siitä, miten puhelinlinjoista on tultu tämän päivän digitaaliseen, mobiilin internetiin ja mihin tekniikoihin kaikki perustuu.
Elektroniikan suunnittelijat ja valmistajat ahkeroivat kehittääkseen ratkaisuja, jotka täyttävät nopeasti kasvavan sähköautoteollisuuden vaatimukset. Monet alan yritykset haluavat kehittää komponentteja tai järjestelmiä, jotka vievät sähköautot seuraavaan kehitysvaiheeseen ja nostavat näin koko EV-markkinat entistä kypsemmälle tasolle. Kaikkien tavoitteena on kasvattaa sähköautojen toimintamatkaa ja tuottaa näin lisäarvoa ajoneuvojen käyttäjille, OEM-valmistajille ja kuluttajille.
Joidenkin tutkimusten mukaan jopa puolet kaikesta ohjelmakoodista tuotetaan nyt jonkinlaisen tekoälyavustimen tuella. Ohjelmistoyhtiö SmartBearin teknologiajohtaja Dan Faulknerin mukaan tämä ei aina tarkoita pelkästään nopeampaa ja parempaa koodia.