Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kertoo, että sähkölaitteesta tai -asennuksesta alkaneita tulipaloja oli viime vuonna yli 2500. Sähköpalojen suurin yksittäinen syy oli lieden valvomaton tai huolimaton käyttö. Sähköpaloissa menehtyi viime vuonna 11 ihmistä.
Hollantilaisen Twenten yliopiston tutkijat kehittivät vuonna 2014 erityisen kolmiulotteisen nanokaviteetin, johon voi vangita fotoneja. Fotonien rajoittaminen tällaisessa kolmiulotteisessa ontelossa voi johtaa pieniin ja tehokkaisiin lasereihin ja ledivaloihin tai informaation tallentamiseen tai ultraherkkiin valoantureihin.
Älypuhelin on tietysti jo ylivoimaisesti käytetyin digikamera, mutta usein kuviin syntyy ikäviä efektejä erityisesti loisteputkien tai muuten hankalassa keinovalossa. Itävaltalainen ams korjaa ongelmat uudella RGB-anturillaan.
Pietarsaaren tienoilla sähköä jo vuodesta 1907 tuottanut Herrfors halusi uusia palvelinsalinsa ja kumppaniksi valikoitui Rittal. Se ei kuitenkaan ollut pelkkä laitetoimittaja, vaan vastasi ratkaisun suunnittelusta. Herrforsin IT-päällikkö Sebastian Storholmin mukaan datakeskusprojekti oli hänen uransa suurin, mutta samalla helpoin.
Embedded World – Elektroniikan kehitys johtaa väistämättä siihen, että yhä enemmän toimintoja ja suorituskykyä saadaan ahdettua yhä pienempään tilaan. Nürnbergin Embedded Worldissä congatec esitteli erittäin tehokasta korttipalvelinta, joka perustuu AMD:n EPYC Embedded 3000 -prosessoriin.
Jos katsoo älypuhelimientallennustilaa tällä hetkellä, standardiksi on muodostunut 64 gigatavun flash-muisti. Analyytikkojen mukaan tämä peruskoko on kasvamassa pian kaksinkertaiseksi ja syynä ovat esimerkiksi virtuaalitodellisuus ja kameroiden kehittyminen. 360-asteinen video vaatii paljon tilaa.
Suomen kännykkämarkkinoiden myyntilistojen kärjessä on pitkään majaillut kiinalainen OnePlus. Esimerkiksi Elisan listalla OnePlus oli eri malleineen kärjessä yli kahden vuoden ajan. Helmikuussa OnePlus joutui väistymään paikaltaan.
Jo 15 vuoden ajan tiedemiehet ovat yrittäneet hyödyntää grafeenia tuottamaan nanomittakaavan elektroniikkaa. Teoriassa grafeenia voidaan muuttaa suorittamaan monia erilaisia tehtäviä esimerkiksi elektroniikassa, fotoniikassa tai antureissa piirtämällä siihen pieniä kuvioita, koska tämä muuttaa olennaisesti sen kvanttiominaisuuksia.
Barcelonan Mobile World Congressissa on kohuttu uusista taittuvanäyttöisistä älypuhelimista, koska sekä Samsung että Huawei julkisti tapahtuman alla oman tutkielmansa konseptista. Huawein kulutuspuolen johtaja Richard Yu on nyt paljastanut, että yhtiöllä oli myös Galaxy Foldin kaltainen ratkaisu työn alla, mutta se hylättiin.
Samsung esitteli viime kuussa tekniikan, jolla älypuhelimeen saa jopa teratavun verran sulautettua muistia. Joidenkin mielestä tämä käytännössä tappaa muistikortit puhelimista, mutta Micron vastaa nyt markkinoiden ensimmäisellä teratavun microSD-kortilla.
Embedded World - Express Logicin perustaja Bill Lamie ansaitsee nimen Mr. RTOS. Mies on koodannut Nucleus RTX:n ja Nucleus Plussan, jota Siemensiin kuuluva Mentor Graphics käyttää edelleen. Parhaiten Lamie tunnetaan ThreadX-reaaliaikakäyttöjärjestelmästä, joka tällä hetkellä pyörittää jo noin 7 miljardia laitetta.
Embedded World - USB-tekniikan standardeja hallinnoiva USB Implementers Forum on uudelleenbrändännyt standardin kolmannen polven eri versiot ja samalla aiheuttanut melkoisesti sekaannusta. Uusiin nimiin tuonee järkeä vasta ensi vuonna hyväksyttävä USB 4.0.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on päässyt kyberturvallisuuteen keskittyvässä jättihankkeessa osaksi Euroopan komission Horisontti 2020 -ohjelmaa. JAMK on hankkeessa mukana yhteensä 43 toimijan konsortiossa, jotka edustavat 22 eri maata. Suomesta konsortiossa on mukana JAMKin lisäksi myös VTT.
Embedded World – 10 kertaa tehokkaampia tutkia ja LiDareita autonomisiin ajoneuvoihin ja jopa 30 kertaa tehokkaampaa signaalikäsittelyä 5G-laitteisiin. Sitä lupaa Cadence Design Systems uudella ConnX-sarjan DSP-prosessorillaan. Lisensoitava B20-prosessori esiteltiin Nürnbergin Embedded World -messuilla.
Tokion teknologiainstituutin tutkijat ovat saavuttaneet magneettisuuden suunnan muutoksen koboltilla korvatussa vismuttiferriitissä vain sähkökentän avulla. Tällaista vaikutusta on haettu yli vuosikymmenen ajan, jotta saataisiin aikaan uudentyyppisiä pienen tehonkäytön magneettisia muistipiirejä.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.