SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Tango oli Googlen kunnianhimoinen projekti, jolla älypuhelimiin piti lisätä AR-tekniikkaa eli ns. lisättyä todellisuutta. Nyt Google on ilmoittanut lakkauttavansa Tango-alustan maaliskuun alussa. Projekti eli kolmen vuoden ajan ja konkretisoitu parin myyntiin tulleen älypuhelinmallin myötä.
Insinöörit ovat jo pitkän aikaa rakentaneet hyönteisen kokoisia minirobotteja. Niiden ohjelmoiminen niin, että käytös on autonomista ja hyönteisen kaltaista, on kuitenkin ollut iso ongelma.
Älypuhelin toimii jo nyt monien bioanturilaitteiden isäntänä, mutta aiemmin itse älypuhelimesta ei ole tehty biomittauslaitetta. Nyt sellainen onnistuu. Taiwanilaisen Mediatekin Sensio on markkinoiden ensimmäinen kuusi eri biosignaalia mittaava älypuhelinmoduuli.
Markkinoilla on pitkään ollut kuuden vapausasteen liikeantureita, jotka aistivat laitteen nopeuden, suunnan ja sijainnin. Ne eivät pysty aistimaan laitteen korkeutta merenpinnasta. Nyt markkinoille on saatu ensimmäinen tällainen anturi. Ensimmäinen seitsemän vapausasteen ratkaisu.
Venäläistä tietoturvayritys Kaspersky Labia vastaan osoitetut epäilykset ovat nyt saaneet jonkinlaisen kulminaatiopisteen. USA:n presidentti Donald Trump päätti osana ensi vuoden talousarviota kieltää Kasperskyn tuotteiden käyttämisen valtion viranomaisten koneissa.
C-tyypin USB-liitäntä esiteltiin valmiina standardina elokuussa 2014. Tämän jälkeen liitin on yleistynyt nopeammin kuin mikään muu aiempi liitäntä. Lähivuosina niiden määrä markkinoilla kasvaa edelleen 70 prosentin vauhtia. IHS:n mukaan viime vuonna markkinoilla oli 300 miljoonaa laitetta, joissa käytettiin USBC-liitäntää. Näistä iso osa oli älypuhelimia, mutta liitäntä yleistyi myös kannettavissa tietokoneissa.
Rice Universityn vetämän kansainvälisen tutkijaryhmän tekemissä kokeissa havaittiin aiemmin tuntemattoman aineen tila eli topologinen eksitoninen eriste. Tutkijoiden löytämää rakennetta voitaisiin käyttää topologisessa kvanttitietokoneessa. Sellaisessa informaatio tallennetaan kvanttihiukkasissa, jotka on "punottu" yhteen, tavalla jota ei helposti murreta.
VTT:n robottiauto Martti on onnistunut ensimmäisenä automaattisena autona ajamaan täysin autonomisesti todellisella tiellä lumipeitteisissä keliolosuhteissa ja tekemään samalla myös uuden 40 km/h:n nopeusennätyksensä Muoniossa Aurora E8 -älytiellä, mikä on todennäköisesti myös uusi epävirallinen maailmanennätys.
Auto- ja liikennegaala on myöntänyt Valmet Automotivelle Vuosisadan Vientipalkinnon. Valtionvarainministeri Petteri Orpo luovutti palkinnon eilen. Myöntämisen perusteina mainittiin muun muassa Valmet Automotiven nopea kasvu, merkitys Suomen viennille sekä vahvat tulevaisuudennäkymät.
Teollisuuskohteiden infrastruktuuri on usein monesta palasta koostuva tilkkutäkki, jossa osallisina on monta eri suunnittelijaa, tilaajaa, toimittajaa ja käyttäjää. Kokonaisuuksien suunnittelussa tasapainotellaan usein sen välillä, tarvitaanko kohteeseen uniikeiksi räätälöityjä komponentteja vai pärjätäänkö standardiratkaisuilla.
Loppuvuonna on saatu markkinoille useita merkittäviä älypuhelinten huippumalleja. Samsungilta tuli Galaxy Note8, Appleleta erittäin odotettu iPhone X ja Huaweilta uusi Mate 10 Pro. Ehkä hieman yllättäen tämän hetken parhaaksi älypuhelimeksi on noteerattu Huawein malli. Tähän päätyi sekä Tekniikan Maailma että Forbes-lehti.
Suomessa on käynnistymässä todellinen tekoälybuumi. Valtioneuvosto on laatinut ensimmäisen hahmotelman kansalliseksi tekoälyohjelmaksi. FCAI-keskus eli Suomen tekoälyn tutkimuskeskus pyrkii alan johtavaksi laitokseksi Pohjois-Euroopassa. Suuri yleisö kuitenkin usein pelkää tekoälyä. Siitä pitää päästä eroon.
Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopiston järjestivät eilen Otaniemen Dipolissa AI Day -tapahtuman, joka osoitti, että tekoäly on yksi tämän hetken kuumimpia tekniikoita. Mutta mitä tekoäly on? Siitä voi jokainen ottaa itse selvää avointen verkkokurssien avulla, joita järjestetään heti vuodenvaihteen jälkeen.
Princetonin yliopiston johtama työryhmä on luonut olennaisen osan, jolla toteuttaa kvanttitietokone jokapäiväisestä materiaalista eli piistä. Tutkijaryhmä rakensi hilan, joka ohjaa elektronien välisiä vuorovaikutuksia tavalla, joka sallii niiden toimivan kvanttibittien eli kubittien muodossa.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?