Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Oululaisen TactoTekin rakenteellinen elektroniikka eli ns. IMSE-tekniikka on lyömässä läpi esimerkiksi autojen kojelaudoissa. Nyt tekniikkaa aiotaan viedä myös japanilaisiin autoihin ja työ alkaa uuden jälleenmyynti- ja markkinointikumppanin kanssa.
Intel osti FPGA-yritys Alteran lähes neljä vuotta sitten, mutta vasta nyt näkee päivänvalon ensimmäinen varsinainen Intelin alla kehitetty uusi piiriperhe. Agilex on samalla Intelin ensimmäinen 10 nanometrin prosessissa valmistettu ohjelmoitava piiri.
Komponenttien jakelijat elävät jatkuvasti sormi elektroniikkavalmistuksen sykkeen päällä, joten he tietävät tarkkaan, mihin suuntaan ollaan menossa. Nyt on näkyvissä merkkejä jopa taantuman alkamisesta joillakin sektoreilla, sanoo organisaatiotaan uudistaneen EBV Elektronikin Pohjoismaiden myynnistä vastaava Poul Andersen.
Intel vyörytti eilen San Franciscon tilaisuudessaan markkinoille yli 50 uutta Xeon-palvelinprosessoria. Valikoimaan sisältyy 12 muistiväylää hyödyntävä 56 suoritinytimen Xeon Platinum 9200 -piiri, jota Intelin datakeskusryhmää vetävä Navin Shenoy esitteli 300-millisellä kiekolla.
Dipolissa järjestetään tänään ja huomenna pikavalmistukseen keskittyvä Nordic3Dexpo-tapahtuma. Tapahtuman alla UPM ja Carbodeon kertoivat kehittävänsä selluloosa- ja nanotimanttipohjaisia raaka-aineita, jotka soveltuvat 3D-tulostukseen. Nanotimanttipohjaisilla tuotteilla on hyviä ominaisuuksia: tuotteilla saadaan aikaiseksi erinomainen mekaaninen kestävyys ja niiden optimoidulla käytöllä voidaan estää lämmöstä johtuvaa taipumista. Tuoteuutuudet ovat saatavilla sekä granulaatti- että filamenttimuodossa.
Nykyaikaisissa optisissa kuiduissa ja aaltoputkissa signaali etenee enimmäkseen suoria linjoina, mutta siroten mistä tahansa taivutuksista tai vikakohdista. Mutta jos aaltoputki valmistetaan materiaalista, joka tukee topologisesti suojattuja reunatiloja, valo voisi kiertää esteitä ja edetä ilman hävikkiä riippumatta siitä, mitä vikoja se kohtaa.
ITMO-yliopiston, Far Eastern Federal Universityn, Teksasin yliopiston ja Australian kansallisen yliopiston tutkijat ovat löytäneet uuden tavan ratkaista nanolasereiden ja pienten valolähteiden valmistamiseen liittyviä ongelmia. He ovat kehittäneet laseriin perustuvan menetelmän, jonka avulla voidaan luoda miljoonia nanolasereita optisesti aktiivisista halidiperovskiitistä muutamassa minuutissa.
Israelilainen Nano Dimension tunnetaan yrityksenä, joka on ensimmäisenä maailmassa kehittänyt piirikorttien 3D-tulostukseen kykenevän laitteen. Nyt yritys esittelee tekniikan, jolla 3Dtulsotetun kortin reunaan voidaan pintaliittää komponentteja.
ETN järjestää toukokuun 17. päivänä sulautettuun tekniikkaan keskittyvän Embedded Conference Finland -tapahtuman. ECF on entiseen tapaan ilmainen kävijöille, mutta nyt alkaa olla aika ilmoittautua vieraaksi.
Suunnittelijan ostaessa komponentteja tulevaan laitteeseensa niiden kestävyys on tietenkin yksi tärkeä kriteeri. Komponenttien verkkokauppias Digi-Key helpottaa nyt suunnittelijan työtä uudella työkalulla, joka automaattisesti arvioi komponenttien vikaantumista.
Pysäyttämättömältä vaikuttava IoT-kehitys tuo jo lähivuosina kymmeniä miljardeja IoT-solmulaitteita samaan verkkoon. Energiatehokkuus nousee samalla kehityksen ykköshaasteeksi. Verkon energiajalanjäljen hillitsemiseksi on pakko hyödyntää käyttöenergian keräämistä esimerkiksi tärinästä, valosta ja lämmöstä.
Espoo on ensimmäisenä kaupunkina aloittanut hankkeen, jossa 40 Suomessa asuvaa ulkomaalaista koulutetaan koodareiksi. Koulutus kestää kolme kuukautta ja ensimmäinen ryhmä aloittaa jo torstaina. Koulutusohjelman toteuttaa koulutusyhtiö Soprano uudessa koodarikoulussa, joka sijaitsee Helsingissä Töölönlahden kampuksella.
Kyky mitata painetta, lämpötilaa ja kosteutta on tärkeää monissa sovelluksissa, kuten kotona olevien potilaiden seurannassa, robotiikassa, elektronisessa ihossa, toiminnallisissa tekstiileissä sekä valvonta- ja turvallisuuslaitteissa. Linköpingin yliopiston orgaanisen elektroniikan laboratorion tutkijat ovat nyt yhdistäneet kaikki kolme mittausta yhdeksi anturiksi.
Reilu vuosi sitten Nokia esitteli yhdessä 12 kumppanin kanssa konseptin, jossa tuotantolaitos saadaan pystytettyä oikeastaan minne tahansa muutamassa tunnissa. Tänään käynnistyvillä Hannoverin teollisuusmessuilla Nokia esittää päivitetyn 2.0-version tästä ”tehtaasta laatikossa”.
Esineiden internetin eli IoT:n suosion räjähdysmäinen kasvu on saanut kritiikkiä, koska useiden verkkoyhteyttä käyttävien laitteiden tietoturvaratkaisut ovat riittämättömät. F-Securen mukaan uhkien ja hyökkäysten lukumäärä jatkaa kasvuaan, mutta se johtuu yleisesti tiedossa olevista tietoturvavirheistä, kuten paikkaamattomista ohjelmistoista ja heikoista salasanoista.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.