Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Suomessakin 5G-yhteyksiä on myyty jo pian vuoden ajan, mutta kyse on ollut ensimmäisen sukupolven ns. NSA-verkoista (non-standalone), jossa verkon ohjausdata on siirtynyt 4G-linkin yli. Korealainen SK Telecom sanoo nyt siirtäneensä onnistuneesti dataa ensimmäisessä toisen polven 5G-verkossa, jossa käytettiin eri laitetoimittajien laitteita.
Kuvantunnistuksen tekniikoiden nopea eteneminen on johtanut siihen, että järjestelmillä voidaan skannata suuriakin väkijoukkoja ja tunnistaa etsittyjä henkilöitä. Nyt Euroopan komissio haluaa kuitenkin ottaa väliajan tällaisten tekniikoiden käyttöönottoon.
HMD Global aloittaa ensi maanantaina uuden Nokia 2.3 -älypuhelimen myynnin. Samalla yritys aloittaa uuden aikakauden, kun se tuo tekoälyavusteisen kameran edullisten puhelimien luokkaan. Uutuus maksaa vain 119 euroa. Puhelimen kaksoiskamera auttaa parhaimman kuvan valinnassa suosittelemalla kuvaa. Olipa kyseessä takaperin voltti, voittomaali tai perhepotretti, jossa jokainen kerrankin hymyilee, suositellun kuvan toiminto tallentaa automaattisesti vaihtoehtoisia otoksia ja suosittelee sitten parasta – vaikka sitä ei olisikaan otettu juuri sillä hetkellä, kun laukaisinta painettiin, HMD Global hehkuttaa.
Suunta-antennit toimivat tiettyyn suuntaan, mikä parantaa suorituskykyä ja vähentää häiriöitä. Tämä periaate, joka on hyödyllinen radioaaltojen parissa, voisi olla mielenkiintoinen myös pienikokoisille valonlähteille. Valon suunta-antenneja voitaisiin käyttää datan vaihtoon eri suorittimien välillä pienellä häviöllä ja valon nopeudella.
Huawei on esitellyt Lontoossa uudet työkalut, joilla kehittäjät voivat tuottaa sovelluksia sen omassa HMS-ekosysteemissä. HMS on Huaweille jättimäinen hanke, jolla se yrittää paikata Googlen mobiilipalvelujen puuttumista uusimmista puhelimistaan.
Nokia on ilmoittanut Angola Cablesin kokeilevan Nokian Photonic Service Engine 3 (PSE-3) -piirisarjaa ensimmäistä suoraa optista yhteyttä varten Yhdysvaltojen ja Afrikan välillä. Reitti tarjoaa suoran, lyhyellä viiveellä varustetun transatlanttisen reitityksen ja yksinkertaistaa huomattavasti palveluiden tarjoamista nopeasti kasvavilla Afrikan markkinoilla.
Aika monessa projektissa kehitetään Linuxiin perustuvia älypuhelimia ja monissa on jo päästy jopa toimituksiin asti. Mikäli tällainen laite kiinnostaa, eikä alustan keskeneräisyys haittaa, voi laitteen saada nyt edullisesti. Pinephonen toimitukset ovat alkaneet ja hintaa puhelimelle tulee 150 dollaria eli noin 135 euroa.
Sulautettujen laitteiden tietoturva on tutkimusten mukaan edelleen usein varsin hataralla pohjalla. Alue kaipaa parannusta ja Wind River pyrkii parantamaan omaa osaamistaan yritysostolla. Kauppalistalle tarttui Star Lab, josta tulee samalla Wind Riverin tytäryhtiö.
Check Point Software on julkistanut viime vuoden tietoturvaraporttinsa. Sen mukaan vuosi kuului erityisesti kryptolouhijoille, joita löytyi 38 prosentista yritysten verkkoja. Louhinta on rikollisille yhä kannattavaa, alhaisen riskin toimintaa, vaikka kryptovaluuttojen arvo laskikin.
Oak Ridge National Laboratoryn (ORNL) tutkijat ovat kokeellisesti demonstroineet uudenlaista kryogeenisen lämpötilan muistisolupiiriä. Tekniikkana se voi olla nopeampi ja energiatehokkaampi kuin nykyiset vastaavat muistipiirit. Jos muistia voidaan kasvattaa eli skaalata onnistuneesti, se voisi parantaa tallennusta esimerkiksi kvanttikoneissa ja superpalvelimissa.
Gigabitin lähetinvastaanottimien toimittaja KDPOF aikoo ensimmäisenä maailmassa demonstroida autoihin suunniteltua 25 gigabitin optista tiedonsiirtojärjestelmää. Paikkana on München ja tapahtuma Automotive Ethernet -kongressi 12.-13. helmikuuta.
Windows 7:n tekninen tuki on päättynyt eikä käyttöjärjestelmään enää tule esimerkiksi tietoturvapäivityksiä. Netmarketsharen mukaan joulukuussa peräti 25 prosenttia PC-käyttäjistä kuului tähän joukkoon. Mitä nämä käyttäjät tekevät seuraavaksi?
Massachusetts Institute of Technologyn eli MIT:n tutkijat ovat kehittäneet työkalun, joka osaa tarkasti ennustaa, miten nopeasti tietty sovelluskoodi toimii tietyllä laitearkkitehtuurilla tai piirillä.
DRAM-muisteissa on alkamassa uusi aikakausi. Micron Technology on ryhtynyt toimittamaan asiakkailleen ensimmäisiä DDR5-muistien näytepiirejä. Micronin mukaan esimerkiksi palvelinten muistien suorituskyky kasvaa DDR5-arkkitehtuurin myötä yli 85 prosenttia aiempaa paremmaksi.
Parlamenttivaalit ja brexit on pitänyt Britannian poliitikot kiireisinä, mutta pian edessä on tärkeän Huawei-päätöksen tekeminen. Saako Huawein laitteita käyttää 5G-verkoissa vai pitääkö sitä rajoittaa? USA ainakin painostaa maata kovasti tekemään ”oikean ratkaisun”.
Jotta voidaan vastata uuden teknologian vaatimuksiin ja pitää järjestelmät toimimassa ”kellon tavoin”, on aika harkita ajoitusratkaisuja uudelleen. Tässä kaksiosaisessa "Precision Timing" -artikkelissa opit, miksi mikroelektromekaanisiin järjestelmiin eli MEMS-komponentteihin perustuvat piiajoituslaitteet päihittävät kvartsin elektroniikkasuunnittelun uudella aikakaudella.
Kestävä digitaalinen infrastruktuuri on kriittinen, jotta tietoliikenneverkot voidaan tehokkaasti valjastaa tekoälyinnovaatioiden ja pilvipohjaisten palveluiden tarpeisiin. Tekoälyyn liittyvien datarikkaiden sovellusten lisääntyvä kysyntä edellyttää tietoliikenneverkkoa, joka kykenee käsittelemään suuria tietomääriä alhaisella viiveellä, kirjoittaa Orange Businessin kumppaniratkaisuista vastaava Carl Hansson.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.