Itsestään ajavasta autosta ajatus lentää nopeasti lentokoneen tapaisiin autopilotteihin. Audi suunnittelee nyt sellaista tuleviin malleihinsa. Sen rakentaa autojen elektroniikkajärjestelmiä kehittävä Delphi seuraavan kahden vuoden aikana.
Kyse on noin tabletin kokoisesta laitteesta, jota Delphi kutsuu nimellä zFAS-ohjain. Kyse on järjestelmä, joka osaa tulkita auton antureiden lähettämää dataa ja osaa sen perusteella esimerkiksi pysäköidä ja väistää esteitä.
Audin mukaan työn alla olevat järjestelmät ovat askeleita kohti täysi automatisoitua ajamista. Nykyisten pysäköintiavustajien rinnalle tulee nopealla aikataululla järjestelmiä, jotka hoitajat ajamisen esimerkiksi hitaasti kulkevassa ruuhkassa.
Z-FAS-alustalla on kaksi suoritinta, joille anturidatan käsittely on jaettu. Mobileyen EyeQ3-suorittimen rinnalla on Tegra K1-prosessori Nvidialta. Audin mukaan laskentateho vastaa nykyautojen kaikkien elektroniikkajärjestelmien yhteenlaskettua suorituskykyä.
Erään markkinatutkimuksen mukaan vuonna 2035 joka neljäs auto maanteilla ajaisi itse itseään. Kyse on joka tapauksessa kymmenien miljardien eurojen liiketoiminnasta.










Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.








