Xeon tunnetaan Intelin tehotyöasemien ja palvelimien prosessorien brändinimenä. Nyt Intel on kertonut, että Xeonista tuodaan ensimmäiset versiot myös kannettaviin tietokoneisiin. Intel siis muuttaa läppärit tehotyöasemiksi?
Tulevat mobiili-Xeonit perustuvat samaan Skylake-arkkitehtuuriin, kuin juuri julkistetut tehotyöasemien prosessorit. Ne tukevat esimerkiksi Thunderbolt-väylää. Tähän asti kuluttajalaitteiden Skylake-piirit ovat toki tukeneet Thunderboltia, mutta se on vaatinut erillisen ohjaimen istuttamista emolevylle.
Kannettaviin tietokoneisiin tuleva Xeon-perhe on nimeltään E3-1500M v5. Intel ei kuitenkaan lupaa yli neljää suoritinydintä läppäreihin vieläkään, joten aivan tehotyöasemiksi ne eivät ole muuttumassa.
Lenovo on jo lanseerannut kaksi kannettavaa konetta uusilla Xeon-piireillä. Thinkpad-sarjan P50- ja P70-uutuudet ovat hyvin suorituskykyisiä laitteita, joissa on esimerkiksi Nvidian Quadro-grafiikkaprosessorit, joiden avulla ruutu suoriutuu 4K-resoluutiosta.
Intel ei ole kertonut detaljeja E3-1500M v5 -piireistään. Siksi esimerkiksi piirien tehonkulutus ja lämmöntuotto eivät ole tiedossa. Nämä ovat peruskäyttäjälle erittäin tärkeitä ominaisuuksia.












Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.




