Kiinan koulutusjärjestelmä tuottaa niin valtavat määrät insinöörejä ja suunnittelijoita, että se näkyy lopulta kaikilla elektroniikan alueilla. Kokoonpanosta ja valmistuksesta mennään taatusti vaativampien piirien suunnitteluun. Gowin Semiconductor on tästä hyvä esimerkki.
Gowin on lanseerannut ensimmäiset kenttäohjelmoitavat matriisipiirinsä. Tämä on sikälikin mielenkiintoista, että FPGA-piireihin ei tule uusia yrittäjiä kovin usein. Markkina on olut amerikkalaisten Xilinxin ja Intelin ostamaksi tulleen Alteran hallussa.
Gowin kuitenkin yrittää haastaa vanhoja pelureita. Sen perustajilla on tausta Lattice Semiconductorissa, joka sekin tunnetaan FPGA-valmistajana. Gowin yritti ensin SRAM-pohjaisilla piireillä, mutta niillä ei maailmaa valloitettu.
Uusi piiriperhe on mielenkiintoisempi, koska se perustuu haihtumattomaan flashiin. Prosessina on TSMC:n 55 nanometrin prosessi. Piireillä on 1000 ja 9000 hakutaulukkoa, joten niille haetaan käyttöä kulutuselektroniikan laitteista. Toistaiseksi valikoima kattaa vasta kaksi piiriä.










Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.








