Lundin teknisessä korkeakoulussa Ruotsissa opiskeleva Alma Orucevic-Alagic on tutkinut Android-koodiin tehtyjä muutoksia. Kaikkiaan koodia on muutettu noin miljoona kertaa sen jälkeen, kun Android julkistettiin vuonna 2007.
Orucevic-Alagicin tietojenkäsittelytieteen lisensiaattityöstä selviää, että Google vastaa noin 60 prosentista koodinmuutoksia. Tätä vahvaa roolia tutkija selittää Googlen halulla varmistaa, että tietyt sen omat palvelut toimivat saumattomasti alustalla.
- Google on halunnut varmistaa, että esimerkiksi mainokset, hakukone ja Play-sovelluskauppa toimivat aina.
Orucevic-Alagicin aineisto kertoo, että Androidista on vuosien varrella irronnut 150 erillistä avoimen koodin kehitysprojektia. Osa hyödyntäjista on Googlen kilpailijoita, kuten Apple, jonka Webkit-moottori pohjaa Android-projektiin.
Android on tietysti yksi menestyneimmistä avoimen koodin projekteista, mutta Orucevic-Alagic muistuttaa, että avoimella ja avoimella on eroa.
- Moni käyttää itselleen sopivia osia avoimesta koodista. Esimerkiksi Sonyn ja Samsungin Android-puhelimiin on tuotu omia, uniikkeja palveluja.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.