Teollisuus 4.0 on käsite, jonka alla tuotantotekniikkaa ja automaatioratkaisuja kehittävät yritykset tuovat yhä innovatiivisempia ratkaisuja asiakkailleen. Omronilla tämä kehitys tapahtuu i-Automation -strategian alla.
Vuosi sitten yhtiö siirtyi suurempiin toimistotiloihin ja pohjoismainen robottitestauskeskus avattiin. Nyt on vuorossa uuden automaatiokeskuksen (Nordic Automation Center, NAC) avaaminen Ruotsin Malmöön.
Omronin i-Automation -konsepti edustaa innovatiivisia, integroitavia ja interaktiivisia ratkaisuja, jotka parantavat tuottavuutta ja laatua vapauttamalla aiemmin hyödyntämättömän potentiaalin teollisuuden käyttöön. Konsepti perustuu yhteentoimiviin ratkaisuihin, jotka helpottavat valmistusteollisuuden digitalisointia Industry 4.0:aan siirryttäessä.
Omron esittelee uusimpia automaatioratkaisujaan lokakuun alussa Tanskan Herningissä järjestettävillä Hi Tech & Industry Scandinavia -messuilla. Näyttelypisteellä on mahdollisuus päästä näkemään, kuinka kaksi automaattista kuljetusjärjestelmää liikkuu omatoimisesti työsolujen välillä. Nämä robotit eivät tarvitse erityisiä rakenteita liikkumiseen, vaan ne osaavat kulkea määritetyssä työtilassa itsenäisesti ja turvallisesti integroidun navigointi- ja liikkeenohjaimien sekä ohjelmistopohjaisen kartanluontitoiminnon ansiosta.
Omron on myös investoinut täysin uuteen Nordic Automation Center -keskukseen, joka otetaan virallisesti käyttöön lokakuun lopulla. Tila tarjoaa ruotsalaisille, tanskalaisille, norjalaisille ja suomalaisille asiakkaille mahdollisuuden suunnittelutoimintojen ja teknisten resurssien hyödyntämiseen keskitetysti. Keskus toimii myös yhtiön teknisten taidonnäytteiden esittelytilana, minkä lisäksi se on yliopistotason laboratorio, jossa asiakkaat voivat tehdä yhteistyötä sekä testata ja kokeilla Industry 4.0 -ratkaisuja.











Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.





