SKS-konserni on sopinut yrityskaupoista kahden ulkomaisen ostajan kanssa. SKS Automaatio on siirtymässä saksalaisen LAPP-konsenrin omistukseen. Lisäksi LAPP ostaa SKS Connecto Oy:n ja Puolassa toimivan tytäryhtiö SKS Connecto Polskan.
Ruotsalaisen Axel Johnson International -konsernin omistukseen siirtyvät lisksi SKS Control Oy, SKS Mekaniikka Oy, SKS Mechatronics Oy, SKS Sweden AB ja SKS Tehnika Oü.
SKS Toijala Works Oy jatkaa entisessä omistuksessa ja sen liiketoimintaa kehitetään yrityksen omista lähtökohdista. Yrityksen nimi tulee muuttumaan Toijala Works Oy:ksi.
LAPP-konserni on saksalainen maailman johtavia kaapeleiden, johdinten, kaapelitarvikkeiden sekä -järjestelmien toimittajia. Yrityksen perusti Oskar Lapp vuonna 1959 ensimmäisenä tuotteenaan ÖLFLEX, joka oli maailman ensimmäinen teollisesti tuotettu kaapeli.
Nykyään LAPP-konserni tuottaa kaapeleita ja johtimia eri teollisuudenaloille ja markkinoille. LAPP-konsernin tuotteet valmistetaan pääasiassa yhtiön omissa tuotantolaitoksissa. Konsernin tuotevalikoimassa on yli 40000 tuotetta, sen palveluksessa työskentelee noin 3400 henkilöä eri puolilla maailmaa. Viimeksi vahvistetulla tilikaudella sen liikevaihto oli 901 miljoonaa euroa.
Axel Johnson International on puolestaan yksityinen, ruotsalainen perheyhtiö, jonka omistaa Antonia Ax:son Johnson perheineen. Yhtiö ostaa ja kehittää yrityksiä strategisesti määritellyillä toimialoilla. Erityisesti yhtiö on keskittynyt tekniseen osaamiseen perustuviin tuote- ja palveluratkaisuihin kone- ja laitevalmistajille.











Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.





