Omron kertoo julkistavansa kevään aikana neljä kunnonvalvontalaitteiden sarjaa, joilla tuotantolaitosten työntekijät voivat valvoa tuotantolaitteiston kuntoa. Moottorin kunnonvalvontalaitteet ennakoivat kolmivaihemoottorien vikoja.
Kunnonvalvontalaitteiden julkistus on osa Omronin tavoitetta kasvattaa IoT-komponenttien tuotemallistonsa koko sataantuhanteen tuotteeseen. Valvontalaitteiden avulla on mahdollista seurata laitoksen ja laitteiston kuntoa jatkuvasti, havaita laitoksen toimintaan vaikuttavia piileviä vikoja etukäteen ja ylläpitää tuotantolinjojen kuntoa ja tuottavuutta.
Kunnonvalvontalaitteet seuraavat tuotantolaitosten virta- ja kiertojärjestelmissä tapahtuvia muutoksia tosiaikaisesti. Ne ilmoittavat osien vaihtotarpeesta tiedonsiirtoverkon välityksellä ennen osien hajoamista ja osaltaan estävät odottamattomien tuotantoseisokkien ja tuotteiden laatuongelmien syntymistä. Laitoksen ongelmien ja vikojen ennusmerkkien huomaamiseen tarvittiin aiemmin kokeneita ja ennakoivia työntekijöitä, mutta nyt kuka tahansa pystyy siihen. Sen ansiosta odottamattomien seisokkien aiheuttamat tappiot vähenevät ja kunnossapitosuunnitelmat ovat tarkempia.
Kolmivaihemoottoreita käytetään monissa laitteissa, kuten liukuhihnoissa, nostolaitteissa ja pumpuissa.
Moottorin kunnonvalvontalaitteet havaitsevat kolmivaihemoottoreiden ikääntymisestä johtuvasta kulumisesta aiheutuvia vikoja tarkkailemalla moottorin värähtelyssä, lämpötilassa, virrassa ja eristysvastuksessa tapahtuvia muutoksia ja näyttävät tiedot pääyksikön näytössä tai etänä Ethernet-/IP-yhteyden välityksellä.
Kunnonvalvontalaitteet vähentävät odottamattomien seisokkien aiheuttamia tappioita, muuntavat kunnossapidon ammattilaisten tietotaidon tietokoneella käsiteltävään muotoon ja yhdenmukaistavat moottorien etäylläpitoa. Lisäksi ne muuttavat kunnossapidon työtavan määräaikaistarkastuksista ennakoivaan tarkastukseen ja vähentävät näin työmäärää huomattavasti.











Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.





