Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa Caltechin, Jet Propulsion Laboratoryn, sekä Honda Research Instituten ja Berkeley Labin tutkijat ovat kehittäneet uuden tavan tehdä ladattavia akkuja. Tekniikka perustuu fluoridiin eli negatiivisesti varautuneeseen muotoon fluorista.
- Fluoridiakut voivat antaa tehoa jopa kahdeksan kertaa pidempään kuin nykyään käytössä olevat akut. Sen kanssa on kuitenkin haastavaa toimia. Fluoridi on niin syövyttävää ja reaktiivista, kertoo Robert Grubbs, Caltechin kemian professori ja vuoden 2005 kemian Nobel-palkittu.
1970-luvulla tutkijat yrittivät luoda ladattavia fluoridiakkuja kiinteillä komponenteilla. Kiinteät akut toimivat vain korkeissa lämpötiloissa, mikä tekee niistä epäkäytännöllistä jokapäiväiseen käyttöön.
Uudessa tutkimuksessa löydettiin tapa toteuttaa fluoridiakku nestemäisten komponenttien avulla. Nestemäiset paristot toimivat helposti huoneenlämmössä.
Avain fluoridiparistojen toimimiseen löytyi elektrolyyttisnesteestä, jota kutsutaan bis- (2,2,2-trifluorietyyli) eetteriksi tai BTFE:ksi. Tämä liuotin auttaa pitämään fluoridi-ionin vakaana niin, että se voi siirtää elektroneja edestakaisin akussa.
Siinä missä Qi-tekniikka käytännössä vaatii langattomasti ladattavan laitteen makuuttamista latausalustan päällä, AirFuel-tekniikka mahdollistaa lataamisen jopa metrien päästä. Rohde & Schwarz on nyt esitellyt ensimmäisen testausratkaisun näiden linkkien kehittämiseen.
Infineon Technologies on esitellyt sähköautoihin hybriditehomoduulin, joka ensimmäistä kertaa yhdistää pii- ja piikarbiditekniikan samaan ratkaisuun. Tämä yhdistää suorituskyvyn ja edullisuuden samaan pakettiin.
KIOXIA Europe on esitellyt uuden polven PCIe 5.0 -tekniikkaa tukevat SSD-levyt. XD8-sarja on lisäksi yhteensopiva NVMe 2.0 -määrittelyjen kanssa. Uutuuslevyt tuovat lisää tallennuksen suorituskykyä erityisesti pilvi- ja hyperskaalaympäristöihin.
IEC 62443 -standardi määrittelee viisi turvallisuustasoa (Security Level, SL), jotka kuvaavat eri turvallisuuden tasoja teollisuusjärjestelmien kyberhyökkäysten varalta. Schneider Electricin NMC3-kortti on markkinoiden ensimmäinen, joka on sertifioitu SL2-tason sertifioinnin.
Kyberturvallisuusyritys Check Point epäilee, että AsyncRAT-hyökkäysskriptin on kehittänyt generatiivinen tekoäly. Yhtiöiden mukaan tämän paljastaa se, että koodi on liian siistiä ja liian hyvin dokumentoitua.
Japanilainen Nisshinbo Micro Devices on lanseerannut ND1160 IO-Link -lähetinvastaanottimen, joka on suunniteltu vastaamaan nykyaikaisten teollisuusautomaatio- ja anturisovellusten kasvaviin vaatimuksiin. Se tarjoaa huippuluokan ominaisuuksia, jotka on suunniteltu vastaamaan tehokkaiden anturisovellusten kasvavaan kysyntään tarjoamalla erittäin kompakti ja yksinkertainen ratkaisu.
Nürnberg Messe järjestää maailman tärkein sulautetun tekniikan messua. Viime viikolla Embedded World laajensi Pohjois-Amerikkaan, kun messut järjestettiin Austinissa. Tapahtuma keräsi 3500 vierasta.
Sähköauton lataaja voi säästää vaivatta sievoisen summan sähkölaskussa käyttämällä mobiilisovellusta, lupaa Nordic Green Energy. Yhtiön mukaan parhaimmillaan älylataus on säästänyt yli 70% kuukaudessa maaliskuun 2023 alusta alkaneella vertailukaudella. Sovellus ohjaa sähköauton latauksen automaattisesti vuorokauden halvimpiin aikoihin.
Tampereen yliopistosta ja seitsemästä yrityksestä koostuvan SoC Hub -konsortion kolmas järjestelmäpiiri Headsail on saapunut tuotannosta. Piiriä testataan parhaillaan Tampereen yliopistolla. Piiri on valmistettu Taiwanissa TSMC:n tehtailla,
Nokia kertoo nykyään ahkeraan pienemmistäkin 5G-verkkosopimuksista, mutta totuus markkinoilla on paljon synkempi. Tutkimuslaitos Dell´Oro ennustaa nyt, että markkinat eivät todennäköisesti enää kasva ennen 6G-tekniikan tuloa käyttöön.
Analog Devices on julkaissut uuden CodeFusion Studio -ohjelmistokehitysympäristön, joka yksinkertaistaa ja nopeuttaa sulautettujen järjestelmien kehitystä erityisesti Intelligent Edge -sovelluksissa. CodeFusion Studio pohjautuu Microsoftin Visual Studio Codeen ja tarjoaa modernin, integroidun kehitysympäristön (IDE), joka sisältää avoimen lähdekoodin konfigurointi- ja profilointityökaluja.
Kanadalaisen McGill-yliopiston tutkijat ovat tehneet merkittävän edistysaskeleen kaikkien kiinteän elektrolyytin litiumakkujen kehityksessä. Innovaatio voi mahdollistaa turvallisempien ja kestävämpien sähköautojen kehittämisen.
Koodia Suomesta ry jakaa vuosittain Suomalaisen koodin edistäjä -palkinnon henkilölle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti edistänyt suomalaista ohjelmistoalaa. Tänä vuonna palkinto myönnettiin F-Securen kyberuhkatiedustelun päällikölle ja tietoturvavaikuttajalle Laura Kankaalalle.
Nokia ja Radiográfica Costarricense SA (RACSA, Grupo ICE tytäryhtiö) ovat ilmoittaneet ottaneensa käyttöön Costa Rican ensimmäisen itsenäisen 5G SA -verkon. Projekti tuo nopean ja viiveettömän 5G-yhteyden merkittäviin kaupunkikeskuksiin, kuten San Joséen, Cartagoon ja Limóniin, sekä maaseutuyhteisöihin ympäri maata. Tämä merkitsee merkittävää virstanpylvästä Costa Rican digitaalisessa kehityksessä.
AMD vyöryttää nyt tekoälyä voimalla koko tuotelinjaansa. Tämä tarkoittaa Intelin haastamista pian markkinoille tulevissa AI-kannettavissa, mutta myös datakeskuksissa. Pääjohtaja Lisa Su esitteli kaikki uutuuspiirit myöhään eilen illalla yhtiön Advancing AI -tapahtumassa.
Japanilainen TDK on jo pitkään kehittänyt pienikokoisia lasermoduuleita, joilla voidaan projisoida kuvaa älylasien pinnalle. Nyt yhtiö sanoo saaneensa valmiiksi uuden täysvärisen 4K-moduulin kehitystyön.
Kanadalainen Angéline Bilodeau ottaa vastuun Northvoltin tehtaasta Skellefteåssa sen jälkeen, kun toimitusjohtaja Mark Duchesne erosi eilen, raportoi uutistoimisto Reuters. Niin ikään kanadalainen Duchesne ehti olla Northvoltin toimitusjohtaja vain reilun vuoden ajan.
Maailmanlaajuiset puolijohdemarkkinat jatkavat vahvaa kasvuaan, mutta Eurooppa näyttää jäävän kehityksestä jälkeen. The Semiconductor Industry Association (SIA) raportoi tänään, että globaalit puolijohdemyyntiluvut saavuttivat elokuussa 2024 ennätykselliset 53,1 miljardia dollaria, mikä on 20,6 % enemmän kuin elokuussa 2023 ja 3,5 % enemmän kuin heinäkuussa 2024. Kasvu on ollut merkittävää erityisesti Amerikan markkinoilla, joissa myynti kasvoi peräti 43,9 % edellisvuodesta.
Qualcomm vahvistaa, että tietoturvatutkijat ovat löytäneet sen mobiilipiirisarjoista 0-päivähaavoittuvuuden. Aukko on listattu nimellä CVE-2024-43047 Mitren luettelossa. Se koskettaa peräti 64 eri piiirisarjaa, joiden mukana on esimerkiksi Snapdragon 8 Gen 1 -piirisarja, joka löytyy monista huippuluokan Android-älypuhelimista.
Atos-konserniin kuuluva Eviden on allekirjoittanut sopimuksen IQM Quantum Computersin kanssa. Evidenin tehtaalle Ranskan Angersiin asennetaan IQM SPark -kvanttikone. Sparkin hinnaksi on aiemmin mainittu alle miljoona euroa.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.