Helmikuun lopulla järjestetään Barcelonassa jokavuotiset mobiilialan jättimessut. Tällä kertaa Mobile World Congressin tuotejulkistuksia odotetaan todella kiinnostuneina. Ennakkoraporttien mukaan tulossa on taipuvilla näytöillä varustettujen laitteiden vyöry.
Hollantilainen LetsGoDigital-sivusto kertoo, että Huawei liittyy taipuvien puhelimien esittelevien joukkoon Barcelonassa. Yhtiön kulutuselektroniikkapuolen vetäjä Richard Yu kertoi jo lokakuussa 2017, että yhtiöllä oli työn alla taipuisia malleja.
Viime viikolla 5G-piirisarja Balong 5000:n lanseerauksen yhteydessä Richard Yu paljasti, että yhtiö aikoo esitellä taivutettavalla näytöllä varustetun 5G-puhelimen MWC-messuilla. Laitteessa on myös uusi Balong 5000 -piirisarja.
Tulevan laitteen nimi on vielä salaisuus, mutta veikkauksissa ovat esimerkiksi Mate Flex ja Mate Fold. Taipuviin näyttöihin on ilmeisesti tulossa eri näyttökokoja ja periaatteita, joilla näytöt taipuvat ja joilla ”sauma” on toteutettu.
Muita taipuvia malleja esitteleviksi on huhuttu ainakin Motorolaa, Oppoa, Xiaomia, Samsungia ja LG:tä. Lue lisää LetsGoDigitalin sivuilta.






















