Microsoftin Windows 10 -alusta, jolla Nokiankin piti aikoinaan valloittaa maailmanherruus, on tehnyt hidasta kuolemaa jo pitkään. Viimeiset päivitykset alustalle ovat tulossa tammikuussa, mutta monia sovelluksia kännykkä-Windowsille ei ole enää saanut. Viimeksi tuki lopetettiin Facebookin sovellukselta.
Viimeisin iso päivitys Windows 10 -puhelimille on loppuvuodesta 2017. Kun tiedetään kännykkäalustojen ja laitteiden nykyinen päivitystahti, voidaan sanoa, että markkinoilla on vain vanhentunutta Windows 10 Mobile -rautaa ja -softaa.
Keväällä Microsoft esitteli uuden versio Visual Studio -alustasta. Siinä ei enää ollut mahdollisuutta kehittää sovelluksia Windows 10 Mobilelle. Kehittäjiltä siis vietiin mahdollisuuskin tuoda uusia sovelluksia kuolevalle alustalle.
Netmarketsharen tilastojen mukaan Windows Phonen markkinaosuus oli viime vuonna enää 0,15 prosenttia. Windows Mobilen lukemat eivät näkyneet tilastoissa enää ollenkaan. Statcounterin mukaan Windowsin osuus mobiililaitteiden käyttöjärjestelmissä oli viime joulukuussa 0,34 prosenttia. Suomessa osuus oli hieman suurempi, sillä se ylsi lähes yhteen prosenttiin.