IoT-teknologia on nousemassa keskeiseksi työkaluksi kestävän kehityksen ratkaisuissa. Vaikka laitteiden valmistus ja käyttöönotto vaativat energiaa, pitkän aikavälin säästöt ylittävät kulut moninkertaisesti. Tuoreiden analyysien mukaan IoT voi säästää jopa kahdeksankertaisesti sen energiamäärän, jonka se itse kuluttaa elinkaarensa aikana.
Nokia on laajentanut puolustusalan tarjontaansa esittelemällä kaksi uutta taktista viestintäratkaisua: Nokia Mission-Safe Phone -älypuhelimen sekä päivitetyn Nokia Banshee 5G Tactical Radio -verkkoratkaisun. Uutuudet vahvistavat Nokian asemaa kokonaisvaltaisten, kenttäolosuhteisiin suunniteltujen viestintäjärjestelmien toimittajana.
Ericsson ja EE ovat ottaneet käyttöön maailman ensimmäisen Advanced RAN Coordination (ARC) -ratkaisun, joka mullistaa 5G-verkon suorituskyvyn. Uutuuden avulla eri tukiasemat voivat jakaa kapasiteettia keskenään, mikä parantaa latausnopeuksia keskimäärin 19 prosenttia ja parhaimmillaan yli kaksinkertaisesti – ilman uusien antennien tai mastojen rakentamista.
- EK on vuorineuvosten suojatyöpaikka, koska siellä lobataan vain kaiken säilyttämistä. Sama koskee ay-liikettä. Kaikki lobbaa säilyttämistä, eli sitä me saamme, kunnes me saamme kriisin. Järjestäkää meille siis se kriisi, toivoo tulevaisuudentutkija Risto Linturi.
Puolijohdemarkkinalla on nähtävissä ensimmäisiä elpymisen merkkejä. Komponenttijakelija Anglia Components kertoo, että kyselyiden määrä kasvaa kaikissa asiakassegmenteissä, ja yritys vastaa tilanteeseen joustavalla hinnoittelulla sekä verkkopalvelunsa avulla.
Kiina on varoittanut, että se sulkee kokonaan ulos sekä Nokian että Ericssonin maan 5G-markkinoilta vedoten kansalliseen turvallisuuteen. Asiasta kertoi Nokian mobiiliverkkoliiketoiminnan johtaja Tommi Uitto Talouselämälle Oulussa yhtiön uuden kampuksen avajaisissa.
- Täysin turvallisia verkkoja ei ole, aina jää aukkoja. Näin muistutti Loihteen senior management architect Teppo Kouhia, kun hän puhui OT-verkkojen tietoturvasta. Hänen mukaansa tietoturvaa ei voi rakentaa yhden kerroksen tai yksittäisen ratkaisun varaan – monitasoinen suojaus ja jatkuva valvonta ovat välttämättömiä.
Saksalainen sulautettujen tietokoneiden valmistaja Kontron on saanut vapautuksen Yhdysvaltojen 31. heinäkuuta annetun presidentin määräyksen mukaisista 15 prosentin tuontitulleista. Yhtiö vahvisti, että sen tuotteet eivät kuulu tariffien piiriin, mikä antaa sille merkittävän kilpailuedun nopeasti kasvavilla Pohjois-Amerikan markkinoilla.
Sydämentahdistimien ja muiden implantoitavien lääketieteellisten laitteiden yksi suurimmista ongelmista on akun kesto. Kun virta loppuu, tarvitaan usein kirurginen toimenpide akun vaihtamiseksi. Aalto-yliopistossa ja kansainvälisissä yhteistyöryhmissä tehty tutkimus antaa nyt toivoa ratkaisusta: sydämentahdistimia voisi tulevaisuudessa ladata langattomasti kudoksen läpi, aivan kuten kännyköitä voi ladata induktiolatureilla.
Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.
Oululainen Bittium julkaisi maanantaina uuden sukupolven tietoturvapuhelimensa, Bittium Tough Mobile 3:n. Puhelin perustuu HMD Secure Oy:n Espoossa valmistamaan laitealustaan. Bittium viimeistelee alustan omilla ohjelmistoillaan valtiolliseen käyttöön soveltuvaksi turvapuhelimeksi.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on kehittänyt uudenlaisen radiopiirin, joka voi mullistaa tulevat 6G-verkot. Pekingin yliopiston, Hongkongin City Universityn ja Kalifornian yliopiston Santa Barbaran tutkijat esittelivät Nature-lehdessä järjestelmän, joka toimii poikkeuksellisen laajalla 0,5–115 gigahertsin taajuusalueella ja yltää 100 gigabitin sekuntinopeuksiin. Tulevaisuuden 6G-verkkojen on tarkoitus kattaa koko radiotaajuusspektri mikroaalloista millimetriaaltoihin ja aina terahertsialueelle. Perinteiset ratkaisut tarvitsevat erillisiä laitteita eri kaistoille, mikä lisää kustannuksia ja monimutkaisuutta. Uusi prototyyppi ratkaisee tämän ongelman, sillä se yhdistää yhdeksän peräkkäistä radiokaistaa yhdelle sirulle.
Traco Powerin uusi THL 40WI -sarja tuo 40 watin tehon kompaktista 1 kuutiotuuman metallikotelosta. Uutuus yhdistää kustannustehokkuuden, laadun ja korkean hyötysuhteen (jopa 93 %), mikä tekee siitä houkuttelevan vaihtoehdon vaativiin teollisuus- ja viestintäsovelluksiin.
Nokia avasi perjantaina Oulun Linnanmaalle uuden Home of Radio -kampuksen, jota yhtiö kuvaa maailman edistyksellisimmäksi radioteknologian innovaatiokeskukseksi. Huippumoderni tutkimus- ja tuotantolaitos kokoaa saman katon alle tuotekehityksen, testauksen ja valmistuksen – ja se on Nokialle sekä koko Suomelle strategisesti merkittävä investointi.
UCLA:n ja UC Riversiden tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen laskentaprototyypin, joka hyödyntää kvantti-ilmiöitä ilman kalliita jäähdytysjärjestelmiä. Toisin kuin nykyiset kvanttitietokoneet, jotka on jäähdytettävä lähes absoluuttiseen nollapisteeseen, uusi laite toimii huoneenlämmössä.
Samsung on julkistanut uuden Galaxy S25 FE -mallin, jota markkinoidaan edullisempana vaihtoehtona yhtiön tämän vuoden lippulaivamallistoon. Hinnaltaan kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta halpapuhelimesta: Suomessa S25 FE:n hinta asettuu noin 650 euroon, kun halvimmillaan Galaxy S25 maksaa vain noin sata euroa enemmän.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.
Vuosi 2026 muodostuu liikkuville kenttätiimeille käännekohdaksi. Kentällä käytettävä teknologia ei ole enää tukiroolissa, vaan keskeinen osa päätöksentekoa, tehokkuutta ja turvallisuutta. Reunatekoäly, luotettavat yhteydet ja laitetason tietoturva ovat siirtyneet nopeasti vapaaehtoisista valinnoista välttämättömyyksiksi, kirjoittaa Panasonic TOUGHBOOKin Euroopan johtaja Steven Vindevogel.