
TSMC on saanut 5 nanometrin prosessinsa niin hyvään kuntoon, että yhtiö jakaa jo tuotantokapasiteettia ensimmäisillä asiakkaille ensi vuoden alkupuolelle. Listalla on kiinalaisen GizmoChina-sivuston mukaan seitsemän yritystä: AMD, Apple, Intel, Mediatek, Nvidia, Qualcomm sekä Bitmain.
Viimeksi mainittu eli kiinalainen Bitmain on mielenkiintoinen nimi. Yritys kehittää virtuaalisvaluutan louhimiseen erikoistuneita ASIC-piirejä. Sen kotimaa kuitenkin herättää taatusti kysymyksiä, onhan TSMC jo kieltäytynyt esimerkiksi Huawein Kirin-prosessorien valmistamisesta syyskuun puolivälin jälkeen.
Kiinalaistietojen mukaan Apple on tilannut 40-45 tuhatta kiekko A14- ja A14 Bionic -prosessorien valmistukseen. Tilauksessa on myös mukana tulevien Arm-macbookkien suorittimia.
Qualcomm ja Mediatek ovat tilanneet 5 nanometrin piirejä 5G-älypuhelimia varten. Intel on tietysti mielenkiintoinen nimi listalla. Viime aikoina on spekuloitu paljon sitä, että Intel valmistuttaisi ensimmäiset 7 nanometrin datakeskusprosessorinsa TSMC:n linjoilla. Intelin oma tuotanto on tällä hetkellä vähintään kaksi sukupolvea TSMC:n terävintä kärkeä jäljessä.
















Tria Technologies on julkaissut uuden OSM-LF-IMX95-moduulin, joka tuo tekoälylaskennan suoraan piirilevylle juotettavaan muotoon. Moduuli perustuu NXP i.MX 95 -sovellusprosessoriin ja noudattaa Open Standard Module eli OSM 1.2 -määrittelyä.
Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.


