
Konsulttiyritys Kearney on arvioinut, mitkä maat ovat edellä 5G-tekniikan hyödyntäjinä. Kärjessä ovat Yhdysvallat ja Etelä-Korea. Eurooppa on jäänyt kehityksestä jälkeen. Suomi on selvästi Ruotsin edellä.
Kearneyn mukaan kehitys liittyy suoraan siihen, kuin paljon taajuuksia eri maissa on 5G-verkoille myönnetty. Tämä selittää Ruotsin heikkoa tilannetta. Maassa järjestettiin ensimmäinen 5G-taajuushuutokauppa vasta tammikuussa useiden myöhästymisten jälkeen.
Suomessa ensimmäiset 5G-verkot käynnistyivät alkuvuodesta 2019. Tällä hetkellä 5G-peitto on monissa kaupungeissa jo hyvä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla puhelin on pääsääntöisesti 5G-yhteydessä.
Norja on Kearneyn listalla paras Euroopaan maa sijalla kolme. Suomi on listalla seitsemäntenä. Sijoitumme kuudentena olevan Sveitsin taakse, jossa otettiin käyttöön Euroopan ensimmäinen 5G-verkko Swisscomin toimesta.
Kearneyn Jonatan Matssonin mukaan 5G-kehityksen osalta ratkaisevaa on se, kuinka paljon taajuusaluetta viranomaiset tarjoavat. - Mitä enemmän taajuuksia, sitä houkuttelevampi teknologiayrityksille on sijoittaa 5G-verkkoon. Suomessa ja Norjassa taajuuksia tarjotaan huomattavasti enemmän, mikä tarkoittaa, että niillä on paljon vahvemmat mahdollisuudet hyötyä tehokkaasta 5G-verkosta kuin Ruotsilla, Matsson toteaa.
Yleinen huolenaihe on se, että Eurooppa on jäänyt yleisesti jälkeen esimerkiksi Yhdysvalloista ja Koreasta. - Euroopan maat pystyvät yleensä huonommin varmistamaan oikean sääntelykehyksen 5G:n käyttöönotolle. Maiden on punnittava esimerkiksi valtion armeijan taajuuksien tarve, sanoo Jonatan Matsson.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.