Otaniemessä päämajaansa pitävä Xiphera kehittää salauslohkoja, joilla voidaan toteuttaa jopa kvanttiturvallinen salaus niin ASIC- kuin FPGA-piireille. Nyt yhtiö kertoo liittyneensä Microchipin kumppaniverkostoon.
Tämä tarkoittaa, että Xipheran IP-lohkot ovat päässeet Microchipin IP-kirjastoon. Microchipin asiakkaat voivat nyt integroida Xipheran IP-lohkoja osaksi ratkaisujaan esimerkiksi suosituilla PolarFire-sarjan piireillä.
Xipheran kryptografisten IP-ytimien ja Microchipin FPGA-piirien yhdistelmä on erityisesti suunnattu kriittisten sovellusten turvallisuuteen, mukaan lukien teollisuuden IoT-ratkaisut, puolustusteollisuus ja avaruustekniikka.
Xipheran liiketoiminnan kehityksestä vastaava Tommi Lampila kertoo, että tyypillisesti asiakas lisensioi IP:n suoraan Xipheralta. - Tietyissä asiakastapauksissa lisensiointi voi myös mennä piirivalmistajan kautta, mikäli asiakas näin haluaa.
Lampilan mukaan Xipheralla on aktiiviset kumppanuudet myös muiden FPGA-valmistajien, kuten Intelin, AMD:n ja Lattice Semiconductorin kanssa jo vuosien takaa.