
Varastetun suomalaisen maksukortin saa pimeästä verkosta keskimäärin 6,73 eurolla, selviää NordVPN:n tuoreesta tutkimuksesta. Hinta on noussut reilussa kahdessa vuodessa yli kaksinkertaiseksi – vuonna 2023 vastaava summa oli 3,21 euroa. Vaikka hinnat ovat nousussa, Suomi kuuluu yhä EU:n halvimpien korttimaiden joukkoon.
Tutkimuksen mukaan varastettujen maksukorttien keskihinta maailmalla on noin seitsemän euroa. Suomessa korttitiedot ovat siis hieman keskiarvoa edullisempia, mikä viittaa siihen, että markkinoilla on tarjolla runsaasti suomalaisia kortteja. Ruotsissa vastaavan kortin hinta on 8,47 euroa, Tanskassa 9,27 euroa ja Norjassa 7,74 euroa.
Kalleimmat kortit löytyvät Japanista, jossa rikolliset maksavat yhdestä kortista noin 20 euroa. Halvimpia kortteja myydään Kongon tasavallasta, Barbadokselta ja Georgiasta – vain euron kappale. Yhdysvaltalaiset kortit muodostavat suurimman osan tarjonnasta, yli 60 prosenttia, ja niiden keskihinta on noin 10 euroa.
NordVPN:n kyberturvallisuusasiantuntija Adrianus Warmenhoven muistuttaa, että hinnan nousu ei tee rikoksesta vähemmän houkuttelevaa. - Vaikka korttitiedot kallistuvat, ne ovat yhä niin edullisia, että jopa aloittelevat rikolliset voivat hyödyntää niitä.
Hintojen nousun taustalla ovat kasvanut kysyntä, tarjonnan väheneminen tietyissä maissa sekä tiukentunut petostentorjunta, joka tekee toimivien korttien löytämisestä vaikeampaa. Esimerkiksi Japanin ja Uuden-Seelannin kaltaisissa maissa hinnat ovat nousseet jopa satoja prosentteja.
Cardingiksi kutsuttu rikollinen toiminta – eli varastettujen korttitietojen muuttaminen rahaksi – toimii kuin teollinen tuotantoketju. Erilaiset toimijat keräävät, testaavat ja hyödyntävät korttitietoja lahjakortteihin, verkkokauppaostoihin ja kryptovaluuttoihin, jotka voidaan edelleen muuntaa käteiseksi.
NordVPN neuvoo kuluttajia tarkkailemaan tiliotteitaan säännöllisesti, käyttämään vahvoja salasanoja sekä ottamaan käyttöön monivaiheisen tunnistautumisen. Lisäksi pimeän verkon valvontatyökalut voivat auttaa havaitsemaan, jos oma sähköposti tai maksutieto on joutunut rikollisten käsiin.
Lue lisää NordVPN:n sivuilta.























