Tänä vuonna 35 vuotta täyttävä PPO-Elektroniikka Oy on kokenut paikannuslaitteiden ja -ratkaisujen asiantuntija jo 90-luvulta lähtien. Monipuolisia paikannusratkaisuja rakentava yritys tuntee hyvin myös henkilöpaikannuksen kiemurat. – Paikannin on mainio apu senioreille, jotka haluavat turvaa omaan liikkumiseensa, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Timo Ohtonen.
Tähän tarpeeseen sopii paikannin, jossa on hätäpainike ja puheyhteyden saa tarvittaessa perheenjäseneen tai vaikkapa palvelutaloon. Paikannuslaite on myös hyvin tärkeä apuväline muistisairaalle tai esimerkiksi autistinuorelle, jolla on taipumus harhailla ja eksyä, Ohtonen jatkaa.
Laitetoimittajan tulee tuntea käyttäjien tarpeet. Yksi ja sama laite ei käy kaikille. Laitteen käyttöön tarvitaan myös paikannuspalvelu. PPO-Elektroniikka tarjoaa paikantimilleen oman PPO-paikannuspalvelun, joka toimii omilla tunnuksilla verkkoselaimen välityksellä.
Paikannuslaitteen voi pujottaa esimerkiksi kaulanauhaan, avaimenperään tai ranteeseen. Uusi ratkaisuon kengänpohjalliseen upotettu SmartSole-laite, jonka avulla seuranta on hienotunteista ja huomaamatonta. Kun tietty raja ylittyy, laite lähettää haluttuun numeroon hälytysviestin.





















