Kiinteistöt ovat kovaa vauhtia muuttumassa digitaalisiksi. Kehitys näkyi selvästi tänään Schneider Electricin Innovation Summit -tapahtumassa, joka järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa. Pelkästään rakennusautomaatiosta puhuminen alkaa olla jo aika vanhentunutta.
Ainakin uudet digitaaliset järjestelmät kiinnostavat rakennusalan ammattilaisia, sillä Messukeskuksen Siipeen oli tulossa jopa 700 kävijää. Schneider Electricin liiketoimintajohtaja Tuomas Qvick kertoi, että kiinteistön digitalisoituminen on jo tapahtunut. Ja se on tapahtunut nopeasti ja vähän kuin varkain.
Tämä tarkoittaa isoa muutosta myös energia- ja automaatioyrityksenä tunnetulle Schneiderille. Siitähän on selvästi tulossa softatalo. – Tämä pitää paikkansa. Meillä on jo nyt 30 tuhatta ohjelmoijaa, Qvick kertoi.
Schneider Electric käytti Innovation Summit -tapahtumaansa julkaistakseen uuden EcoStruxure Building -alustansa. Kyse on päästä-päähän avoimesta IP-arkkitehtuurista, johon voidaan liittää erilaisia toimi- ja valvontalaitteita.
Alustan päällä toimii esimerkiksi Building Advisor -palvelu, jonka avulla kiinteistön tilaa voidaan analysoida. Palvelu näyttää huoltoa vaativat laitteet jo ennen kuin kukaan kiinteistön käyttäjä huomaa ongelmaa. Ja iso osa korjauksista voidaan tehdä etänä IP-yhteyden yli. Usein käyttöliittymä on tabletissa, kuten ylläolevassa kuvassa.
IP-pohjaisuus ja IoT-laitteiden tuominen rakennuksiin merkitsee tietenkin sitä, että kiinteistöistä voidaan kerätä hyvin monipuolisesti dataa. Ja sitä kertyy valtavia määriä. Tämän datan analytiikka onnistuu automaattisesti ohjelmistoilla ja siinä hyödynnetään yhä enemmän tekoälyä. Se on välttämätöntä, sillä dataa kerätään niin monesta paikasta.
Toisaalta vain 10 prosenttia kaikesta kerätystä datasta hyödynnetään. Tämä on koko IoT-maailmaa koskettava ongelma: mitä tehdä kaikelle datalle? Todennäköisesti tätä dataa ei seurata enää perinteisentyyppisissä valvomoissa.
- En sanoisi, että valvomot häviävä kokonaan, mutta niistä tulee selvästi nykyistä älykkäämpiä, Qvick ennustaa.
Schneiderin asiakkailla motiivi on tietysti kustannusten säästäminen. Esimerkiksi EcoStruxure Building -alustalla päästään asiakastapausten perusteella noin 20 prosentin säästöön energiankulutuksesta.











Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.





