
Intel on esitellyt ennakkotietoja ensi vuonna valmistuvasta Thunderbolt 5 -väylästä. jo lukkoon lyötyjen speksien mukaan väylän nopeus kaksinkertaistuu nykyisestä 80 gigabittiin sekunnissa. Lisäksi tuki tulee 120 gigabitin yksisuuntaiselle datalle, kun bittejä siirretään ulkoiselle näytölle.
Uusi Thunderbolt-väylä perustuu pitkälti tuoreeseen USB4 v2 -väylään, joka niin ikään nostaa datanopeuden 80 gigabittiin sekunnissa molempiin suuntiin. Lisäksi uusi Thunderbolt tukee tuoretta DisplayPort 2.1 -näyttöliitäntästandardia ja on tottakai taaksepäin yhteensopiva aiempien Thunderbolt-, USB- ja DisplayPort-väylien kanssa.
120 gigabitin näyttöväylä tarkoittaa käytännössä sitä, että sen yli voidaan ajaa dataa HDR-paranneltua 8K-videota. Kaista riittää näin useammaksi vuodeksi eteenpäin.
Thunderboltista tulee samalla varteenotettava vaihtoehto PCIe-väylälle, sillä kaista on kaksinkertainen. Tämä nopeuttaa esimerkiksi tallennusta ja ulkoisten grafiikkakorttien käyttöä melkoisesti.
Intelin mukaan lisätietoja seuraavan sukupolven Thunderboltista pitää odotella ensi vuoden puolelle. Standardin tarkkaa julkistusajankohtaa yhtiö ei kertonut.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.