Chalmersin teknisessä korkeakoulussa Göteborgissa on kehitetty maailman ensimmäinen taipuisa, grafeenipohjainen terahertsialueella eli noin 1000 gigahertsissä toimiva ilmaisin eli detektori. Se voi mullistaa nopean elektroniikan monilla eri sovellusalueilla.
Terahertsi-ilmaisin näkee esimerkiksi ihovauriot siteiden läpi, erottaa tarkasti erilaiset vuodot rakenteissa, näkee pimeällä sateen, sumun ja lumisateen läpi, ja tämä kaikki mikroaaltoja tarkemmin. Terahertsialueella dataa voidaan siirtää jopa 100 gigabitin nopeudella eli 5G-tekniikan tavoitteiden mukaisesti.
Grafeenipiiri on toteutettu muovialustalla. Taipuvan subtraatin ansiosta se mahdollistaa THz-alueen hyödyntämisen esimerkiksi anturiverkoissa ja puettavassa elektroniikassa. Göteborgilaistutkijoiden tulokset esiteltiin Applied Physics Letters -tiedelehdessä.
Terahertsialueeksi kutsutaan sähkömagneettista säteilyä 100 gigahertsin ja 10 terahertsin välisellä alueella. Yli sadan gigahertsin aluetta on ryhdytty viime aikoina tutkimaan myös tietoliikennekäyttöön, sillä alhaisimmilla taajuuksilla laitteiden kirjo kasvaa ja ruuhka pahenee koko ajan.
Terahertsialueelle on aiemminkin kehitetty komponentteja, mutta iso haaste on tehdä niitä edullisesti. Muovialustalle istuva grafeeni on tältä osin merkittävä hyppäys eteenpäin.
Tutkijoiden kehittämällä läpinäkyvällä ja taipuvalla detektorilla on ainutlaatuisia ominaisuuksia. Huoneenlämpötilassa se aistii signaaleja 330-500 gigahertsin alueella. Sillä voidaan löytää monenlaisia materiaaleja ja aineita eli se toimii hyvin monipuolisena anturina.


ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.

















