Ranskalaisessa CEA-Leti -tutkimuskeskuksessa on kehitetty lupaava kuvakennojen tekniikka, jonka avulla voidaan tulevaisuudessa merkittävästi pienentää kameramoduulien kokoa. Kovera kuvakenno merkitsee sitä, että kameran vaatima optiikka voidaan toteuttaa selvästi aiempaa pienempänä.
Kyse on monella tapaa disruptiivisesta teknologiasta. Tekniikan avulla voidaan toteuttaa kovera CMOS- tai CCD-kenno matkapuhelimiin, kameroihin, teleskooppeihin, lääketieteellisen kuvantamisen laitteisiin ja erilaisiin teollisuuden valvontalaitteisiin.
Letin mukaan samaa tekniikkaa voidaan lisäksi käyttää esimerkiksi astronomian infrapuna-antureissa, lennokeissa ja autoteollisuuden mikronäytöissä, lisätyn teollisuuden ja keinotodellisuuden sovelluksista puhumattakaan.
Leti kutsuu tekniikkaansa nimellä Pixcurve. Sillä toteutettu proto on esillä San Franciscossa käynnissä olevilla Photonics West 2018 -messuilla.
Tällä hetkellä kuvakennot ovat tasaisia, siis littanoita. Verrattuna samanlaiseen litteään kennoon, jossa optiikaksi tarvitaan 60 millimetrin putki, Pixcurve-kennolla sama optiikka saadaan toteutettu 24 millissä. Tämä on iso muutos niin digikameroissa kuin älypuhelimissa.
Letin mukaan koveralla kennolla saadaan aikaan laadukkaampi kuva laitteella, joka on pienempi, yksinkertaisempi ja edullisempi valmistaa. Oheinen kuva Letin proton ja nykyisen kennoratkaisun vertailusta antaa erosta hyvä kuvan.



ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.

















