Satelliittipaikannus edellyttää erittäin tarkkaa kellosignaalia ja satelliiteissa tämä hoidetaan nykyisin atomikelloilla. Ne ovat kuitenkin liian isoja ja kalliita käytettäväksi esimerkiksi älypuhelimessa. Onneksi MIT:n tutkijat ovat kehittäneet ratkaisuksi lupaavan uuden tekniikan: molekyylikellon.
Atomi- ja molekyylikellon kokoero on merkittävä. ”Hieman” karrikoiden voidaan sanoa, että atomikelloa pitäisi vetää perässään peräkärryllä, mutta Massachusetts Institute of Technologyn tutkijat ovat istuttaneet molekyylikellon pienelle sirulle.
Eroja on myös toiminnassa. Atomikello mittaa aikaa atomien resonanssin perusteella, kun se altistetaan tietylle taajuudelle. Koska atomikelloa ei voi istuttaa älypuhelimeen, se paikantaa itsensä kolmen satelliittisignaalin perusteella. Virheitä voidaan paikata lisäsignaaleilla, mutta tämä hidastaa tarkan paikkatiedon saamista.
Molekyylikello sen sijaan määrittää ajan vakioiden, mitattavan molekyylien pyörimisliikkeen perusteella, kun ne altistetaan erittäin korkeataajuiselle sähkömagneettiselle säteilylle. Molekyylin pyörimisen vaatiman energian perusteella aika voidaan määrittää erittäin tarkasti.
Kokeissa molekyylikellon keskimääräinen virhe oli yksi mikrosekunti tunnissa. Tämä on pienikokoisten atomikellojen tarkkuuden luokkaa ja 10 000 kertaa älypuhelimissa käytettyjä kidepohjaisia oskillaattoreita tarkempaa. Täysin elektroninen piiri voidaan lisäksi valmistaa CMOS-prosessissa, joten tekniikka ei kuluta energiaa samalla tavoin kuin atomikellot.
MIT:n visiossa jokainen elektroniikkalaite sisältää molekyylikellon komponenttiensa kulmassa, mikä tuo eri toimintoihin atomikellon tarkkuuden. Molekyylikellon ansiosta laitteet tietävät entistä tarkemmin sijaintinsa myös silloin, kun satelliittisignaaleja ei ole saatavilla, kuten vedenalaisessa toiminnassa.