Latvia on tasaisesti noussut suomalaisten yrittäjien kiinnostuksen kohteeksi – ei vain lähimarkkinana, vaan aidosti kasvun ja innovoinnin kumppanina. Osaava työvoima, strateginen sijainti ja yhä suotuisampi investointiympäristö tekevät Latviasta yhden lupaavimmista kohteista suomalaisyritysten laajentumiselle Baltiaan ja sen ulkopuolelle.
Taiwanilainen TSMC on hallinnut mikropiirien sopimusvalmistusta lähes suvereenisti ja sillä on ollut myös teknologinen etumatka kilpailijoihin nähden. Nyt rattaisiin on tulossa vähän hiekkaa, kun yhtiö on vahvistanut 3 nanometrin prosessinsa myöhästyvän alkuperäisestä aikataulustaan.
Springvest aikoo järjestää osakeannin oululaiselle innoitusmateriaaleja kehittävälle Optitunelle. Yhtiön kasvu on ollut nopeaa ja rahoituskierroksen on herättänyt laajaa kiinnostusta sijoittajissa. Sijoittajien avulla yritys jatkaa tuotteittensa kaupallistamista.
Itävaltalainen Panthronics yrittää ajaa NFC-lataamista pieniin elektroniikkalaitteisiin. Yhtiön piireillä päästään parhaimmillaan NFC-linkissä 2,5 watin tehoon. Nyt esitelty uusi referenssimalli nopeuttaa tekniikan tuomista kaupallisiin laitteisiin.
Yksi datan prosessoinnin pullonkauloja sisältyy nykyiseen arkkitehtuuriin, jossa dataa pitää liikutella DRAM-muistin ja prosessorin välillä. Piilaakson Hot Chips -tapahtumassa Samsung esitteli ratkaisua, jossa tältä ongelmalta vältytään.
Analog Devices ilmoitti reilu vuosi sitten ostavansa Maxim Integrated Productsin jättimäisessä 21 miljardin dollarin yrityskaupassa. Nyt ADI kertoo, että myös Kiinan markkinaviranomaiset ovat hyväksyneet kaupan.
Miltä kuulostaa tuhat koneoppimismalleja prosessoivaa räätälöityä ydintä yhdellä ja samalla piirillä? Avoimeen RISC-V-arkkitehtuuriin pohjautuen? Esperanto Technologiesin toimitusjohtaja Dave Ditzel esitteli tällaisen piirin Piilaakson Hot Chips -tapahtumassa ja kutsui sitä ”supertietokoneeksi yhdellä sirulla”.
Ruotsalainen Epishine on kehittänyt tekniikan, jolla sisätilojen valaistuksesta saadaan generoitua riittävästi energiaa pienen elektroniikan voimanlähteeksi. Nyt Epishinen valokennoja voi ostaa Farnellin valikoimasta.
Norjalainen ABX on esitellyt uuden ABAX6-perheen yritysten telematiikkaratkaisuksi. Yhtiö haluaa panostaa ekologisuuteen, joten laitteiden suunnittelussa on otettu huomioon ekologisuus. Kaikki laitteet akkuja ja pakkauksia myöten on suunniteltu ja tuotettu ympäristöystävällisellä tavalla, ABAX kehuu.
Jos joku pääsee käsiksi luottokorttiisi ja tunnuslukuusi, hän kykenee tällä hetkellä tekemään isoa vahinkoa. Mutta älykäs koneoppimista hyödyntävä järjestelmä voisi tunnistaa, että korttia käyttää asiaankuulumaton taho. IBM on kehittänyt tällaista piiriä kolmen vuoden ajan ja nyt se on valmis.
Samsung on esitellyt Piilaakson Hot Chips -tapahtumassa, kehittäneensä markkinoiden ensimmäisen 7200 megahertsin nopeudella toimivan DDR5-muistin, jonka kapasiteetti on peräti 512 gigatavua. Nykyisiin DDR4-muisteihin verrattuna uutuus tuo 40 prosenttia paremman suorituskyvyn ja kaksinkertaisen kapasiteetin.
Suuren nopeuden Ethernet-muuntajien tulee täyttää nykyaikaisille, tehokkaille verkkolaitteille asetetut vaatimukset. Niiden tehtävänä on turvata luotettava ja varma datansiirto, optimoida signaalin laatu ja tehostaa verkon yleistä suorituskykyä ja kapasiteetin hyödyntämistä.
Suomessa sähköauto yleistyy, mutta se tekee sen varovasti ja viiveellä. Sama kuvio toistuu tilasto toisensa jälkeen. Suunta on oikea, mutta vauhti jää jälkeen muista Pohjoismaista. Kyse ei ole tekniikasta, eikä latausinfrastruktuurista. Ne eivät enää ole este.