SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Kuvittele käveleväsi kahvilan ohi, jossa on langaton verkko. Vaikka sinulla ei olisi puhelinta taskussa, joku voisi silti tunnistaa sinut pelkkien Wi-Fi-signaalien avulla. Tämä kuulostaa tieteiskirjallisuudelta, mutta Karlsruhen teknillisen instituutin (KIT) tutkijat Saksassa ovat osoittaneet sen olevan mahdollista. Heidän mukaansa tavalliset WLAN-reitittimet voivat toimia ”näkymättöminä kameroina”, jotka hahmottavat ihmisiä ympärillään radioaaltojen avulla.
Lähi-idän ja Afrikan maat kirivät vauhdilla kohti 5G-aikakautta, selviää Nokian tuoreesta Middle East and Africa Broadband Index Report 2024 -raportista. Alueen 5G-liittymien määrä kasvaa ennusteiden mukaan yhdeksänkertaiseksi vuoteen 2029 mennessä, ja tuolloin jo joka neljäs mobiililiittymä toimii 5G-verkossa.
Nokian tuoreen Threat Intelligence Report 2025 -selvityksen mukaan kyberrikollisuus on siirtynyt uudelle aikakaudelle: palvelunestohyökkäykset ovat nyt terabittiluokassa ja iskevät nopeammin kuin puolustajat ehtivät reagoida. Hyökkäysten määrä ja voimakkuus kasvoivat räjähdysmäisesti vuoden aikana, ja niistä on tullut lähes jokapäiväisiä ilmiöitä.
VPN-palveluntarjoaja Surfshark kertoo ottaneensa käyttöön uudet 100 Gbps -palvelimet Amsterdamissa, mikä merkitsee suurta harppausta VPN-tekniikan kehityksessä. Uudet palvelimet ovat kymmenen kertaa nopeampia kuin aiemmat 10 Gbps -yhteydet, joita useimmat datakeskukset ovat tähän asti käyttäneet käytännön enimmäiskapasiteettina.
IoT-laitteet ovat askeleen lähempänä toimivansa kaikkialla maailmassa – myös siellä, missä matkapuhelinverkko ei ulotu. Nordic Semiconductor on yhdessä espanjalaisen Sateliotin ja Gatehouse Satcomin kanssa onnistunut ensimmäisessä suorassa IoT-yhteydessä LEO-satelliitin kautta käyttäen Nordic nRF9151 -moduulia ja Sateliotin satelliittiverkkoa.
Belgialainen Melexis on julkaissut MLX90514-sirun, maailman ensimmäisen induktiivisen asentotunnistimen, joka lukee kahta kela-asetelmaa samanaikaisesti samalla piirillä. Uusi ratkaisu mahdollistaa differentiaali- ja vernier-kulmien laskennan suoraan sirulla ilman erillistä prosessointia.
Älylaitteiden ja esineiden internetin kehitys saa uuden vauhdin, kun maailman ensimmäinen SGP.32-standardin mukainen eSIM-ratkaisu tulee markkinoille. Saksalainen turvallisuusteknologiayhtiö Giesecke+Devrient (G+D) ja Amazonin omistama eero ovat julkistaneet yhteistyön, jossa G+D:n uusi eSIM-teknologia otetaan käyttöön eero Signal -reitittimessä.
Intel on esitellyt uuden Core Ultra Series 3 -sukupolven, koodinimeltään Panther Lake, joka on yhtiön ensimmäinen kuluttajaprosessori täysin uudella 18A-prosessitekniikalla. Julkaisu merkitsee Intelille käännekohtaa – sekä teknisesti että strategisesti – kun se pyrkii ottamaan takaisin asemansa kilpailijoiden kuten AMD:n, Applen ja Qualcommin rinnalla.
Valokuituoperaattori Valoo teki syyskuussa historiallisen myyntiennätyksen, kun se testasi suomalaisten kiinnostusta nopeisiin nettiyhteyksiin tarjoamalla kaikki liittymänopeudet samaan kampanjahintaan. Tulokset yllättivät, sillä kolme neljästä asiakkaasta valitsi vähintään gigaisen liittymän.
Valmistava teollisuus on noussut yhdeksi kyberrikollisuuden pääkohteista, osoittaa Check Point Softwaren tuore 2025 CPR Manufacturing Report. Raportin mukaan teollisuusyrityksiin kohdistuu keskimäärin 1 585 kyberhyökkäystä viikossa. Vuoden aikana hyökkästen määrä on kasvanut 30 prosenttia.
Android-puhelimien sisäisen tallennuksen nopeus on ottamassa suurimman harppauksensa vuosiin. JEDECin juuri julkistaman tiedotteen mukaan uusi Universal Flash Storage 5.0 -standardi on viimeistelyvaiheessa, ja sen odotetaan ilmestyvän vuoden 2026 puolella ensimmäisiin Android-huippumalleihin. UFS 5.0 on suunniteltu erityisesti tekoälyä, mobiililaskentaa ja reunalaitteita varten, mutta sen vaikutus näkyy suoraan myös kuluttajapuhelimissa.
Elektroniikkaharrastajien ja prototyyppikehittäjien suosikki Arduino on ottanut ison teknisen loikan. Yhtiö on julkistanut uuden Arduino UNO Q -kortin, joka on ensimmäinen UNO-sarjan laite, jossa voi ajaa Linux-käyttöjärjestelmää.
Puolijohdevalmistaja Nexperia nostaa esiin tekoälyn kääntöpuolen: sähkö ei välttämättä riitä kattamaan datakeskusten kasvavaa energiantarvetta. Yhtiön strategiajohtaja Dirk Wittorf esitteli Madridissa, kuinka tekoälyn ja suurten kielimallien koulutuksen vaatima laskentateho syö sähköä ennennäkemättömällä vauhdilla.
Tekoälyn ja 5G:n rinnalla kyberturvallisuus on tänä vuonna edelleen yksi sulautettujen järjestelmien ja IoT-markkinoiden tärkeimmistä trendeistä. Kaiken ytimessä on turvallinen käyttöjärjestelmä kaikille IoT-laitteille. Aika kuitenkin käy vähiin: yrityksillä on vain kaksi vuotta aikaa valmistautua Cyber Resilience Act -asetukseen. Kontronin toimitusjohtaja Hannes Niederhauser avaa näkymiä yhtiön suunnasta vuodelle 2025.
Nokia on esitellyt maailman ensimmäisen passiivisen 50G PON -kuituverkkoratkaisun, joka tuo yrityksille kvanttiturvallisen, erittäin nopean ja luotettavan kuituyhteyden. Uusi ratkaisu tarjoaa operaattoreille mahdollisuuden päivittää nykyiset 10G tai 25G PON -verkot 50G-tasolle ilman suuria muutoksia infrastruktuuriin.
Arduino UNO Q:n lanseeraus herätti syystäkin innostusta: kyseessä on ensimmäinen Arduino UNO -perheen kortti, jossa yhdistyvät mikroprosessori ja mikro-ohjain. UNO Q on vakuuttava uusi laitteistoalusta, joka tulee tutussa Arduino-ystävällisessä muodossa. Sen Debian-pohjaista Linuxia ajava prosessori, reaaliaikaiset ohjausominaisuudet ja uusi tehokas Arduino-kehitysympäristö avaavat käyttäjille mahdollisuuden rakentaa huomattavasti aiempaa kehittyneempiä sovelluksia.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?