
NAND-bittien kysyntää kasvattaa vahvasti se, että puhelimiin integroidaan yhä enemmän muistia. Applen uusi iPhone 13 Pro toi ensimmäistä kertaa tarjolle teratavun tallennustilan. TrendForce arvioi, että Android-leirin lippulaivat seuraavat perässä teratavun muistein ensi vuonna.
Keväästä asti NAND-muistien hinnat ovat olleet nousussa, koska kysyntä on kasvanut nopeasti eivätkä valmistajat ole pystyneet nostamaan tuotantoaan riittävän nopeasti. Tutkimuslaitos TrendForcen mukaan normaaliin palataan ensi vuonna ja NAND-bitin hinta lähtee taas alaspäin.
Tutkimuslaitoksen mukaan NAND-valmistajat tuottavat ensi vuonna markkinoille 31,8 prosenttia enemmän bittejä kuin tänä vuonna. Muistien kysyntä kasvaa edelleen vahvasti, 30,8 prosenttia. Isolta osin kysyntä painottuu uusiin NAND-muisteihin, joita valmistetaan suurilla kerrosmäärillä. Tämä on ollut paras tapa kasvattaa muistien tiheyttä jo usean vuoden ajan.
TrendForce ennustaa, että älypuhelimiin toimitetaan ensi vuonna NAND-muisteja 28,5 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Lukema on hyvää kasvua, mutta hitaampaa kuin ennen vuotta 2021.
Yhtä kaikki, ensi vuonna NAND-bitin hinta laskee tutkimuslaitoksen arvion mukaan 18 prosenttia. Koska kysyntä on niin vahvaa, NAND-markkinoiden koko kasvaa kuitenkin seitsemän prosenttia.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.