
Nokia myy teollisuuden yksityisiin 4G- ja 5G-verkkoihin sekä reunalaskentaan keskittyvän Enterprise Campus Edge (ECE) -liiketoimintansa saksalaiselle sijoitusyhtiö Aureliukselle. Kauppa merkitsee luopumista liiketoiminnasta, jota Nokia on viime vuosina kehittänyt osana teollisuuden digitalisaatiota ja automaatiota. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2027 ensimmäisellä puoliskolla.
Myytävä liiketoiminta tunnetaan erityisesti Nokia Digital Automation Cloud (DAC) -ratkaisuista, joiden avulla tehtaat, satamat, kaivokset ja muut teollisuusympäristöt voivat rakentaa omia langattomia 4G- ja 5G-verkkojaan. Verkkoja käytetään esimerkiksi tuotantolaitteiden, robottien, automaattiajoneuvojen ja teollisuusantureiden yhdistämiseen.
ECE-liiketoiminnalla on maailmanlaajuisesti lähes 900 asiakasta. Asiakaskuntaan kuuluu teollisuusyrityksiä, kaivoksia, logistiikkakeskuksia, lentoasemia, satamia ja energiantuotantolaitoksia. Mukana on myös useita Fortune 500 -yrityksiä.
Yksityisverkkojen lisäksi kauppa kattaa teollisuuden päätelaitteita, kuten 5G-reitittimiä, sekä paikallisia reunalaskentaratkaisuja. Keskeinen osa kokonaisuutta on Nokia MX Industrial Edge -alusta, jonka avulla teollisuuden dataa voidaan käsitellä paikallisesti ilman, että sitä tarvitsee siirtää julkiseen pilveen. Ratkaisut tukevat myös teollisuuden tekoälysovelluksia.
Nokia perustelee myyntiä strategiansa terävöittämisellä. Yhtiön yritysjärjestelyistä vastaavan johtajan Konstanty Owczarekin mukaan tavoitteena on keskittää pääomaa ja resursseja liiketoimintoihin, joissa Nokia pystyy erottautumaan kilpailijoistaan ja luomaan pitkän aikavälin arvoa.
Aureliuksen omistuksessa ECE jatkaa itsenäisenä liiketoimintana. Sijoitusyhtiö näkee kasvumahdollisuuksia erityisesti yksityisissä 5G-verkoissa, teollisuuden reunalaskennassa ja tekoälyyn perustuvassa automaatiossa. ECE:n henkilöstön on tarkoitus siirtyä uuden omistajan palvelukseen kaupan toteutuessa.
Kauppahintaa ei julkistettu. Nokia ei myöskään kertonut tiedotteessaan myytävän liiketoiminnan liikevaihtoa tai henkilöstömäärää.
ECE:n myynti on osa Nokian laajempaa liiketoimintaportfolion uudelleenjärjestelyä. Yhtiö sai lokakuussa päätökseen myös kiinteän langattoman laajakaistan FWA-päätelaiteliiketoiminnan myynnin yhdysvaltalaiselle Inseegolle.




















