Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Autoilun siirtyminen fossiilisista polttoaineista sähkömoottoreihin kuulostaa vihreän siirtymän kannalta hyvältä, mutta liiketoiminnalla on myös synkkä puolensa. Tekoälyn perusteella tehty laaja tutkimus osoittaa, että jopa 75 prosenttia akustojen toimitusketjuun kuuluvista yrityksistä rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia.
DDoS eli palvelunestohyökkäys on kyberisku, jossa käytetään suurta määrää laitteita lähettämään valtava määrä pyyntöjä verkkopalvelulla. Nokia on nyt esitellyt tekniikan, jolla näitä hyökkäyksiä voidaan torjua keskitetysti verkossa muutamassa sekunnissa.
Erilaisten tekoälytoimintojen tulo älypuhelimiin on yksi tämän vuoden kuumista trendeistä. Stocklytics.comin esittämien tietojen mukaan AI-älypuhelimet muodostavat 54 prosenttia kaikista älypuhelintoimituksista vuoteen 2028 mennessä, eli kolme kertaa enemmän kuin tänä vuonna.
Saksalainen Rutronik on lisännyt Nordic Semiconductorin uuden IoT-modeemien järjestelmäpiirin valikoimaansa. Kyse ei ole mistä tahansa piiristä, sillä nRF9151-piiri on maailman tähän asti pienin mobiiliverkkojen IoT-modeemi.
NXP Semiconductors on esitellyt Trimension SR250 -tutkapiirin, joka mullistaa lyhyen kantaman turvallisen tunnistuksen ja sijaintitiedon laskennan. Ensimmäisenä UWB-siruna maailmassa SR250-piiri yhdistää UWB-tutkan ja USB-datan prosessoinnin samalle sirulle.
CUI Inc -niminen yritys perustettiin vuonna 1989. Yrityskauppojen ja erilaisten uudelleenbrändäysten jälkeen nykyinen CUI Devices aloitti vuonna 2019. Nyt yhtiö ilmoittaa muuttaneensa nimekseen Same Sky.
Samsung ilmoittaa aloittaneensa yhden terabitin NAND-piirien valmistamise´n 9. sukupolven V-NAND-tekniikallaan. Rakenteessa tallennetaan neljä bittiä yhteen soluun. Tämä QLC-rakenne perustuu uuteen innovatiiviseen CHE-tekniikkaan.
Ketterässä tuotannossa kyky mukautua dynaamisesti muuttuviin vaatimuksiin edellyttää saumatonta kommunikaatiota laitoksen automaatiojärjestelmän kaikkien osien välillä. Tämä johtaa nopeasti kasvaviin verkkokokoihin ja tietomääriin teollisen esineiden internetin eli IIoT:n sisällä. Ratkaisu löytyy Ethernet-standardin TSN-laajennuksesta.
Digitan yhdessä Taloustutkimuksen kanssa teettämästä suomalaisen teollisuuden digitalisaatiota selvittävässä tutkimuksesta tulee ilmi, että noin 90 % prosentilla yrityksistä verkkoinfrastruktuuri ei kykene kunnolla vastaamaan langattoman infrastruktuurin, digitalisaation ja automatisaation kehittymiseen liittyviin haasteisiin. Jopa 87 prosenttia luottaa langattomassa tiedonsiirrossa edelleen Wi-Fi -verkkoihin, kirjoittaa Digitan liiketoiminnan kehitysjohtaja Henri Viljasjärvi.
Erilaisia Linux-versioita on käytössä satoja, aktiivisena joidenkin tietojen mukaan yli 600 erilaista. Pienimmillään Linux sopii vain 11 megatavuun, kuten Tiny Core Linux. Ilman graafista ympäristöä paketti kutistuu vain 3 megatavuun.
Salesforce on julkistanut uuden AgentForce-alustansa, joka lupaa tehostaa yritysten toimintaa merkittävästi. AgentForce on tekoälypohjainen alusta, joka integroituu saumattomasti Salesforceen ja sen eri pilvipalveluihin, kuten Sales Cloudiin, Service Cloudiin ja Commerce Cloudiin.
MathWorks on esitellyt uusimmat versiot MATLAB- ja Simulink-tuoteperheistään. Uusi Release 2024b tuo merkittäviä parannuksia insinöörien ja tutkijoiden työnkulkuun erityisesti langattomien verkkolaitteiden, ohjausjärjestelmien ja digitaalisen signaalinkäsittelyn sovellusten kehittämisessä.
Coloradon yliopiston Boulderin yksikön tutkijat ovat tunnistaneet mekanismin, joka aiheuttaa akun kulumisen. Tiedon avulla voidaan akkujen kehiaa kehittäviä auttaa suunnittelemaan pidempään kestäviä akkuja.
Cybernewsin tutkimusryhmä on analysoinut 50 suosituinta Android-sovellusta ja paljastanut hälyttäviä tietoja käyttäjien yksityisyyden vaarantamisesta. Sovellukset vaativat keskimäärin 11 niin sanottua "vaarallista" lupaa, jotka voivat uhata käyttäjien yksityisyyttä ja laitteen ydintoimintoja.
Dronet halutaan yleensä valmistaa mahdollisimman kevyistä materiaaleista. Sotilaskäytössä kevytrakenteisuus tuo kuitenkin vakavia ongelmia sähkömagneettisille EMI-häiriöille altistumisen muodossa. Häiriöiltä voidaan kuitenkin suojautua sähköä johtavien elastomeerien, täyteaineiden, vaahtojen, liimojen ja maalien avulla.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.