TNO, tutkimuskeskus IMEC ja Eindhovenin teknillinen yliopisto ovat yhteisen Solliance-hankkeensa projektissa valmistaneet maailman tehokkaimman aurinkoenergiaa sähköksi muuttavan perovskiittikalvon. Kyse on lähellä infrapunaa toimivasta kalvosta, jonka hyötysuhde on kasvatettu 18,6 prosenttiin.
Jos perovskiittikalvo yhdistetään Panasonicin piikidekalvoon tai taipuisaan CIGS-kalvoon, päästään rakenteissa 28,7 ja 27 prosentin hyötysuhteisiin. Nämä ratkaistu ovat erittäin houkuttelevia kaupallisten aurinkokennojen ja -moduulien tehokkuuden lisäämiseksi.
Solliance-kumppanit arvioivat, että uuden tutkimuksen avulla voidaan helposti päästä sähköntuotannon tehossa lukemaan 320 wattia neliömetriä kohti. Piipohjaisissa kennoissa tyypillisenä tehona pidetään noin kilowattia neliömetriä kohti, joten siihen Solliance-kumppaneilla on vielä matkaa.
Lisätietoa Solliancen tutkimusryhmän käyttämistä erilaisista kokoonpanoista löytyy täältä. Keskimäärin saavutetut hyötysuhteet ovat noin puolitoista prosenttiyksikköä aiempia kehityksiä parempia.