SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Pitkän aikaa ajateltiin, että kodin eri laitteita voisi ohjata eleillä. Nyt eleet joutuvat romukoppaan, sillä pienten MEMS-mikrofonien ja tekoälyn myötä niin keittiön koneet, valvontakamerat, älykaiuttimet kuin television kaukosäätimet oppivat kuuntelemaan sanallisia komentoja.
TDK kertoo kehittäneensä uuden materiaalin, jolla kiinteään elektrolyyttiin perustuvan pariston tai akun energiatiheys kasvaa 100 kertaa aiempaa suuremmaksi. CeraCharge-materiaalin energiatiheys on 1000 wattituntia litraa kohti.
Bosch Sensortech on esitellyn ilmanlaadun valvontaan MEMS-anturipiirin, joka sulkee sisäänsä neljä eri anturia. Uutuus mittaa kaasuja, kosteutta, lämpötilaa ja ilmanpainetta 50 prosenttia edeltäjäänsä pienemmällä virrankulutuksella.
Robottien määrä tuotannossa kasvaa kaikkialla, mutta rankingin ykkösenä on Etelä-Korea. Siellä 10 000 työntekijää kohti on 1012 asennettua robottia tuotantolinjalla. Koreaa voidaan pitää maailman automatisoiduimpana maana.
Kännykkävalmistajat aina hehkuttavat uusimpia lippulaivamallejaan, mutta niiden työhevosia ovat halvempien luokkien mallit. OnePlus on esitellyt Nord CE4 Liten, joka on yhtiöllä äärimmäisen tärkeä laite. Sen edeltäjä oli tiettävästi OnePlussan myydyin puhelin viime vuonna.
Oulun yliopistossa on saavutettu merkittävä tulos 6G-vastaanottimien kehityksessä. Diplomi-insinööri Sumit Singh on väitöstutkimuksessaan kehittänyt erittäin tehokkaan vastaanottimen etuasteen, joka kykenee vastaanottamaan jopa 300 gigahertsin signaaleja antennista.
Kvanttitietokoneiden kehittyessä yksi tutkimuksen aiheita on se, miten kvanttikoneiden dataa voisi lähettää internetissä. Tällä hetkellä kvanttitieto on epävakaata, pitkien etäisyyksien päässä ja kvanttibitit eli kubitit katoavat helposti tai pirstoutuvat lähetyksen aikana.
Ethernet tekee yhä vahvemmin tuloaan prosessiautomaatioon ja muihin teollisiin sovelluksiin. Uusin tekniikka on Ethernet-APL (Advanced Physical Layer), joka tuo jopa 300 kertaa nykyisiä kenttäväyliä nopeammat yhteydet verkon reunalle. Pepperl+Fuchs esitteli ACHEMA 2024 -messuilla uusimpia ratkaisujaan.
Viimeisen viiden vuoden ajan galliumnitridipohjaiset komponentit ovat kutistaneet älypuhelinten laturit samalla, kun se on tehnyt niistä pienempikokoisia. Nyt sama tapahtuu kannettavissa tietokoneissa. Lenovon uudet laturit ovat tästä erinomainen esimerkki.
DigiKey on parantanut entisestään käsittelemänsä datan tietoturvaa. Yhtiö on saanut ISO 27001 -sertifikaatin, mikä takaa, että se hallitsee asiakkaidensa, komponenttitoimittajien ja muiden yhteistyökumppanien dataa tietoturvallisesti.
Elisa on rakentanut kesäkuun alusta lähtien valokuituverkkoaan XGS-PON -tekniikalla. Uusi tekniikka on ensimmäinen konkreettinen askel kohti 100 gigabitin nettiyhteyksiä, ja se on myös perinteistä valokuituverkkoa energiatehokkaampi.
Teollisten IoT-ratkaisujen toimittaja Advantech on lanseerannut innovatiivisen EVA-2000-tuotesarjan, jonka langattomissa älyantureissa hyödynnetään LoRaWAN-teknologiaa. Innovatiiviselle tuotesarjalle on kysyntää teollisessa anturoinnissa, sillä uudet anturit takaavat optimaalisen tehon ja tiedonsiirron pitkäkin matkan päästä.
Laitteen tunnistaminen ja autentikointi mobiiliverkossa edellyttää SIM-moduulia, joka voi olla myös ohjainpiirille integroitu. Tällöin puhutaan eSIM-tekniikasta. Nyt eSIM alkaa tehdä tuloaan IoT-laitteisiin ja STMicroelectronics on esitellyt ensimmäisen uutta standardia tukevan piirinsä. Kyseessä oleva standardi on GSM Associationin viime vuonna hyväksymä SGP.32.
Pilvipohjaisia tietoturvaratkaisuja kehittävä Barracuda Networks on laatinut raportin, jossa tarkastellaan sähköposteihin liittyviä uhkia. Raportista käy ilmi, että viimeisten 12 kuukauden aikana yrityssähköpostin vaarantamiseen liittyvät hyökkäykset ovat lisääntyneet ja muodostavat nyt 10,6 prosenttia kaikista sähköpostipohjaisista social engineering -hyökkäyksistä eli käyttäjien manipuloinneista. Trendissä näkyy ChatGPT:n vaikutus.
Kalifornialainen Alif Semiconductor on laajentanut mikro-ohjainten Ensemble-perhettään. Uusi E1C-piiri pitää sisällään Arm:n uuden Ethos-U55:llä-neuroverkkoprosessori, jolla sirulla saadaan 46 miljardin operaation AI/ML-prosessointi erittäin pienessä koossa.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?