SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
IoT-laitteiden kehittäjien arki on muuttumassa. Silicon Labs on julkistanut uuden Simplicity Ecosystemin, älykkään työkalukokonaisuuden, joka tuo tekoälyn osaksi jokaisen vaiheen älylaitteiden suunnittelussa ja ohjelmoinnissa.
- Hyökkääjät etsivät heikoimpia kohtia ja hyökkäävät sinne, mistä syntyy suurin vahinko. Hyvä uutinen on, että sekä laitteisto- että ohjelmistopuolella on tarjolla useita mullistavia ratkaisuja. Jos yhdistämme voimamme ja teemme yhteistyötä, voimme selvitä, sanoi Panasonic Toughbookin Pohjoismaiden maajohtaja Stefan Lindau yhtiön vuotuisessa innovaatiotapahtumassa Helsingissä.
CN Rood laajentaa yhteistyötään Pico Technologyn kanssa ja tuo nyt brittiläisvalmistajan PC-pohjaiset mittausratkaisut myös Suomeen. Laajennus kattaa koko Pohjoismaiden alueen, eli Ruotsin, Tanskan, Norjan, Suomen ja Islannin.
NXP Semiconductors on esitellyt uuden i.MX 952 -sovellusprosessorin, joka tuo tekoälypohjaisen havainnoinnin ja ohjaamon älytoiminnot yhä useampiin autoihin. Uutuus kuuluu yhtiön i.MX 9 -sarjaan ja on suunniteltu erityisesti kuljettajavalvontaan, lapsen läsnäolon tunnistukseen sekä kehittyneisiin HMI-järjestelmiin (Human-Machine Interface).
Siili Solutions on noussut tekoälyn vastuullisen hyödyntämisen eturintamaan Suomessa saavuttamalla ensimmäisten joukossa ISO/IEC 42001:2023 -sertifikaatin. Kyseessä on maailman ensimmäinen erityisesti tekoälyn hallintajärjestelmille suunnattu standardi, joka määrittelee, miten organisaatioiden tulee hallita tekoälyyn liittyviä riskejä, eettisiä periaatteita ja läpinäkyvyyttä.
Maailman johtava mittausteknologiayritys Vaisala on lanseerannut uuden Vaisala Circular -palvelun, joka tarjoaa mittapäiden kalibroinnin ja uudelleenkäytön palveluna. Uusi toimintamalli minimoi mittauskatkokset, parantaa mittausten luotettavuutta ja edistää vastuullisuutta pidentämällä mittalaitteiden elinkaarta.
Microchip Technology on julkaissut uuden SkyWire-teknologian, joka tuo nanosekuntitason aikasynkronoinnin ja aikajäljitettävyyden kriittisiin infrastruktuureihin. Tekniikka voidaan käyttää esimerkiksi datakeskuksissa, sähköverkoissa ja 5G-tukiasemissa.
Tekoälyn kasvava laskentatarve muuttaa myös konesalien fyysistä rakennetta. Perinteinen 19-tuumainen räkki saa rinnalleen uuden avoimen standardin, kun suurimmat teknologiayritykset ottavat käyttöön Meta-yhtiön kehittämän Open Rack Wide (ORW) -määrityksen. Uuden formaatin ensimmäisiä esimerkkejä nähtiin lokakuussa 2025 Open Compute Projectin (OCP) huippukokouksessa San Josessa.
Columbian yliopiston tutkijat ovat onnistuneet mahduttamaan monivärisen, korkean tehon laserin yhdelle sirulle. Saavutus voi mullistaa datakeskusten, mittalaitteiden ja kvanttisovellusten energiatehokkuuden ja suorituskyvyn. Tutkimus julkaistiin lokakuussa 2025 Nature Photonics -lehdessä.
Penn Staten yliopiston tutkijat ovat kehittäneet maailman ensimmäisen tietokoneen, joka ei perustu piihin. Laite on rakennettu täysin niin sanotuista kaksiulotteisista (2D) materiaaleista eli kalvoista, jotka ovat vain yhden atomin paksuisia.
Ohjelmistokielten suosituimmuutta mittaavassa TIOBE-indeksissä tapahtui lokakuussa kärkikahinoiden järjestyksen muutos. Python jatkaa ylhäisessä yksinäisyydessään selkeänä ykkösenä, vaikka sen suosio hieman laski syyskuuhun verrattuna. Kakkospaikalle nousi nyt C, ohittaen C++:n niukasti.
Ruotsalainen sulautettujen laitteiden ohjelmoinnin ja kehityksen työkaluja kehittäv IAR Systems aikoo poistua Nasdaq Stockholmista, kun suomalainen Qt Group on noussut sen enemmistöomistajaksi. Qt:n tytäryhtiö The Qt Company Oy omistaa nyt yli 90 prosenttia IAR:n osakkeista ja äänivallasta, ja on ilmoittanut käynnistävänsä prosessin jäljellä olevien osakkeiden lunastamiseksi.
STMicroelectronics on julkaissut uuden sukupolven 5 megapikselin kuvakennoja, jotka on suunniteltu erityisesti teollisuusautomaation, turvallisuusjärjestelmien ja älykaupan tarpeisiin. Uudet BrightSense-sarjan kennot (VD1943, VB1943, VD5943 ja VB5943) yhdistävät suuren nopeuden, pienen kohinan ja tarkan yksityiskohtien toiston samaan siruun.
Gallium-nitriditeknologia (GaN) on ottamassa historiallisen harppauksen korkeajännitealueelle ja haastaa ensi kertaa piikarbidin (SiC) asemat tehoelektroniikan raskaimmassa sarjassa. Power Integrationsin tuore julkaisu esittelee maailman ensimmäiset 1250 V ja 1700 V PowiGaN-kytkimet, jotka on suunniteltu NVIDIAn 800 voltin DC-arkkitehtuuriin seuraavan sukupolven tekoälydatakeskuksissa.
Suomella on parhaat valmiudet toimia Pohjoismaiden ensimmäisen fuusioreaktorin sijoituspaikkana, selviää VTT:n tuoreesta tutkimuksesta. Raportin mukaan Suomen kehittynyt sääntely-ympäristö ja aktiivinen ydinenergialain uudistus tekevät maasta houkuttelevimman vaihtoehdon fuusioenergian pilottihankkeelle.
Arduino UNO Q:n lanseeraus herätti syystäkin innostusta: kyseessä on ensimmäinen Arduino UNO -perheen kortti, jossa yhdistyvät mikroprosessori ja mikro-ohjain. UNO Q on vakuuttava uusi laitteistoalusta, joka tulee tutussa Arduino-ystävällisessä muodossa. Sen Debian-pohjaista Linuxia ajava prosessori, reaaliaikaiset ohjausominaisuudet ja uusi tehokas Arduino-kehitysympäristö avaavat käyttäjille mahdollisuuden rakentaa huomattavasti aiempaa kehittyneempiä sovelluksia.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?