SiTimen Titan-alustan MEMS-resonaattorit mullistavat 4 miljardin dollarin resonointikomponenttien markkinan. Ne ovat jopa seitsemän kertaa kvartsia pienempiä, mutta samalla kestävämpiä, energiatehokkaampia ja helpompia integroida. Älykelloista lääkinnällisiin implantteihin, IoT-laitteisiin ja Edge AI -sovelluksiin Titan avaa laitevalmistajille uusia mahdollisuuksia suunnitella aiempaa pienempiä, älykkäämpiä ja luotettavampia tuotteita.
Tietoturvasovelluksia kehittävän Surfsharkin tuoreiden lukujen mukaan haittaohjelmat eivät ole menneisyyden jäänne, vaan todellinen ja kasvava uhka vuonna 2025. Windows-käyttäjät joutuvat erityisesti varomaan, sillä heidän koneilleen iskee seitsemän kertaa enemmän haittaohjelmia kuin macOS-koneille.
Nokia on saanut arvostetun IEEE Milestone -palkinnon tunnustuksena merkittävästä roolistaan ADSL-tekniikan kaupallistamisessa ja sen maailmanlaajuisessa käyttöönotossa. IEEE on maailman suurin teknologia-alan ammattilaisjärjestö, ja sen Milestone-ohjelma kunnioittaa innovaatioita, jotka ovat muokanneet pysyvästi yhteiskuntaa ja tuottaneet pitkäaikaisia hyötyjä ihmiskunnalle.
Piilaaksolainen xMEMS Labs on esitellyt seuraavan sukupolven kuulokearkkitehtuurin, joka voi mullistaa koko premium-kuulokemarkkinan. Uutuus yhdistää Sycamore MEMS-kaiuttimen ja täysin uuden µCooling-piiripumpun, tuoden markkinoille ohuemmat, kevyemmät ja mukavammat kuulokkeet ilman kompromisseja äänenlaadussa.
Syyskuun 16. päivä järjestettävä ECF25-tapahtuma tarjoaa sulautetun tekniikan ammattilaisille huippuluokan ohjelman ja ajankohtaisimmat aiheet. Päivän aikana kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä turvallisesta Edge AI:sta, sulautettujen järjestelmien kehityksen haasteista, uusista moduuliratkaisuista sekä elektroniikan jakelun kumppanuusmalleista.
Saksalaisen Fraunhofer-instituutin FEP-tutkimuskeskus on edistynyt merkittävästi rakennuksiin integroitujen aurinkopaneelien (BIPV) kehittämisessä. Tutkijat ovat luoneet uusia koristekalvoja, joiden ansiosta aurinkopaneelit sulautuvat täysin rakennusten julkisivuihin – niitä ei voi erottaa tavallisista metallipaneeleista.
Samsung on esitellyt uuden 9100 PRO -SSD-aseman, joka tuo ensimmäistä kertaa kuluttajamarkkinoille PCIe 5.0 -liitännän. Uusi sukupolvi tarjoaa kaksinkertaisen kaistanleveyden aiempaan PCIe 4.0 -standardiin verrattuna, ja sen myötä selvästi parempaa suorituskykyä niin pelaajille kuin ammattilaisille.
Nokia ja australialainen teleoperaattori Optus ovat esitelleet uudenlaisen ratkaisun, jonka avulla mobiiliyhteydet voidaan palauttaa nopeasti luonnonkatastrofien jälkeen. Kyseessä on drone, joka toimii lentävänä mobiilitukiasemana ja tuo 4G- ja 5G-yhteydet takaisin käyttöön siellä, missä tavallinen infrastruktuuri on vahingoittunut tai kokonaan poissa käytöstä.
- Aiemmin potilastietojen tulo ambulanssiin kesti 30–60 sekuntia. Nyt ne tulevat 1–2 sekunnissa. DNA:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen korosti yhtiön tietoturvaseminaarissa, että yhteyden nopeutumisella voi olla ratkaiseva merkitys potilasturvallisuuden kannalta.
Ruotsalaisen Qoitechin uusi tutkimus osoittaa, että litium-tionyylikloridi (Li-SOCl₂) -paristot, joita käytetään yleisesti IoT-laitteissa ja etäluettavissa mittareissa, kärsivät suorituskykyongelmista pitkien lepojaksojen aikana.
Renesas on tuonut markkinoille uuden RA2T1-mikro-ohjainryhmän, joka on suunniteltu erityisesti yhden moottorin sovelluksiin. Kohteina ovat esimerkiksi kodinkoneet, sähkötyökalut, tulostimet, hiustenkuivaajat ja muut laitteet, joissa tarvitaan tarkkaa ja energiatehokasta moottorin hallintaa. Uutuus vahvistaa Renesasin pitkää historiaa moottoriohjauksen ratkaisujen toimittajana.
5G-verkkojen itsenäinen versio, niin sanottu 5G Standalone (5G SA), on vihdoin lähtenyt kunnolla liikkeelle. Tutkimusyhtiö Dell’Oro Groupin mukaan mobiiliverkkojen ydinverkkoteknologian (Mobile Core Network, MCN) markkina kasvoi vuoden 2025 toisella neljänneksellä 19 prosenttia edellisvuodesta.
Teknologiapalveluyritys Etteplan on ostanut ruotsalaisen Eltech Automation AB:n, joka tarjoaa teollisen automaation kokonaisratkaisuja. Yrityskaupan myötä Etteplan vahvistaa asemaansa erityisesti Etelä-Ruotsissa ja laajentaa palvelutarjontaansa kattamaan myös tuotantoratkaisut.
Maailmanlaajuiset älypuhelintoimitukset kasvavat tänä vuonna vain prosentin verran, ennustaa tutkimusyhtiö IDC. Vuonna 2025 markkinoille arvioidaan lähtevän 1,24 miljardia puhelinta, mikä on vaimeaa kasvua heikkojen talousnäkymien ja kulutuskysynnän takia.
Langattomien verkkojen suojaaminen on yksi aikamme vaikeimmista tietoturvahaasteista. Perinteiset ratkaisut, kuten WiFi ja muut radiotaajuuksiin perustuvat järjestelmät, vuotavat helposti ympäristöönsä. Niitä voidaan havaita, häiritä ja jopa siepata kaukaa. Tätä ongelmaa ratkomaan on noussut LiFi-tekniikka joka siirtää dataa näkyvän ja infrapunan valon avulla.
Tuore kenttätutkimus paljastaa, että sähköautolla ajotavalla on ratkaiseva vaikutus sekä energiankulutukseen että akun kestävyyteen. Akkujen diagnostiikkayhtiö AVILOOn analyysi 402 autosta osoittaa, että rauhallinen ja ennakoiva ajotyyli voi vähentää kulutusta lähes puolella – ja pidentää akun käyttöikää jopa 10 prosenttia.
Kun suurteholaskennan (HPC) työkuormat monimutkaistuvat, generatiivinen tekoäly sulautuu yhä tiiviimmin moderneihin järjestelmiin ja lisää kehittyneiden muistiratkaisujen tarvetta. Vastatakseen näihin muuttuviin vaatimuksiin ala kehittää uuden sukupolven muistiarkkitehtuureja, jotka maksimoivat kaistanleveyden, minimoivat latenssin ja parantavat energiatehokkuutta.
Commodore 64 Ultimate on ehkä täydellisin nostalgialevyke, jonka 2020-luvun retrobuumi on meille toistaiseksi tarjonnut. Se näyttää Commodorelta, kuulostaa Commodorelta ja toimii Commodorena – koska se pitkälti on Commodore. Uusi laite perustuu AMD Xilinx Artix-7 -FPGA:han, joka jäljentää alkuperäisen emolevyn logiikan piiritasolla. Mutta mitä enemmän speksejä selaa, sitä selvemmin nousee esiin yksi kysymys: miksi kukaan tarvitsee tätä?